Kuljettajamarkkinat tämän kauden jälkeen ovat edelleen aika levällään, tehdastiimeissä on yhä paikkoja vapaana Yamahaa lukuun ottamatta.
Johann Zarcon manageri Laurent Fellon on kertonut Zarcon olleen neuvotteluyhteydessä Ducatille, samoin satelliittitiimin Danilo Petrucci on ilmaissut hyvin selkeästi halunsa ottaa paikka tehdastiimissä ensi kaudeksi.
”Teimme mitä tahansa, ensisijainen tavoitteemme on tehdä jatkosopimus molempien kuljettajiemme kanssa. Olemme hyvin tyytyväisiä molempiin. Mutta katsotaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Emme ole vielä neuvotelleet heidän kanssaan, mutta kaikki on hyvin”, Tardozzi sanoo.
Jorge Lorenzo joutui keskeyttämään kauden avauskilpailun teknisiin ongelmiin. Paha kolarikin oli lähellä.
”Valitettavasti hänellä oli jarruongelmia. Tutkimme asiaa juuri jarruvalmistaja Brembon kanssa. Sellainen ei ole kenenkään vika, tekniset ongelmat kuuluvat tähän lajiin. Jorgella on ollut muitakin teknisiä ongelmia. Jos pyörämme bensapumppu lakkaa toimimasta, emme me tiedä, kumman yhtäkkiä lakkaa, se voi olla ihan yhtä hyvin Jorgen tai Dovin. Me emme sille mitään voi”, Tardozzi selittää.
Manageri myöntää senkin, että vaikka Dovizioso voitti avauskilpailun, on Honda ja etenkin Marc Marquez yhä valtava uhka.
”Dovi ja myös me olemme huolissamme, koska Thaimaan rata suosi enemmän Ducatia kuin Hondaa. Mutta niin vain Marc oli taas siellä taistelemassa voitosta. Hän on maailmanmestari ja juuri se kaveri, joka pitää voittaa.”