Yhdeksänkertainen maailmanmestari haluaa päättää miltei pyhäksi luonnehditun italialaisen liiton mahdollisimman sopuisasti. Kaiken myllerryksen jälkeiset ja puolittain merkityksettömät sanat on pyrittävä valitsemaan kieli keskellä suuta.
– Ducatilla työskentelee hienoja ihmisiä. Olemme vain epäonnistuneet tulosten muodossa, pyörittelee Rossi.
Rossi, jonka tulokset ovat jääneet Ducatilla varsin laihoiksi varsinkin Casey Stoneriin ja miksei myös Nicky Haydeniin verrattuna, on siirtänyt katseensa käytännössä jo pari kuukautta sitten kauteen 2013.
Odotukset hänen osaltaan ovat korkealla, joskin ”Tohtori” pyrkii parhaansa mukaan ainakin toppuuttelemaan niitä. Kukaan, ei edes Rossi itse tiedä, mihin hänen vauhtinsa riittää ensi kaudella.
”Lorenzo on numero 1 ja minä
Marquez sekä Pedrosa olemme kakkosia”
Rossi sysää kaikki paineet viime sunnuntaina Australiassa uransa toisen MotoGP-luokan maailmanmestaruuden varmistaneen ”uusvanhan” tallikaverinsa Jorge Lorenzon harteille.
– Se olisi yllätys, jos sijoittuisin ensi kaudella Lorenzon yläpuolelle MM-sarjassa. Lorenzo tulee olemaan jatkossakin erittäin vahva. Hän on numero 1. Uskoisin että minä, sekä Marquez (Marc) ja Pedrosa (Dani) merkkaamme numero 2:hta, luonnehtii Rossi.
Rossin paikan Ducatilla ja Haydenin tallikaverina ottaa Andrea Dovizioso. Rossi on jo ehtinyt heittää pientä piikkiä Dovin suuntaan.
– Dovizioso on vahva ja kokenut kuljettaja, mutta hän on ajanut aina Hondalla tai Yamahalla. Tästä näkökulmasta Iannonella (Andrea) saattaa olla etu puolellaan, sillä hän ei ole koskaan kilpaillut japanilaisella pyörällä, Rossi viittaa Ducatin Pramac-satelliittitiimissä debytoivan maanmiehensä suuntaan.
Kuumaverinen italialainen Dovizioso ei jää hänkään tunnetusti toiseksi sanansäilällä sivallettaessa.
– En halua syyttää Valea tästä Ducatin nykyisestä tilanteesta. Hänkin on sittenkin vain ihminen. Hän on kuitenkin epäonnistunut useaan kertaan ja sen myötä lannistunut. Lähden tyynesti ja innokkaasti testaamaan Ducatia Valenciassa. Uusi haaste on aina virkistävä, kuittaa Dovizioso.