Vaikka Ducati otti viime kaudella ensimmäisen voittonsa sitten kauden 2010, oli kuljettajilla myös suuria ongelmia tekniikan kanssa, etenkin mutkissa.
Ongelmia on pyritty korjaamaan, mutta Doviziosolla ja Jorge Lorenzolla oli Phillip Islandin testeissä vaikeuksia pysyä Yamahan Maverick Vinalesin ja Hondan Marc Marquezin vauhdissa. Dovizioso oli testien seitsemäs 0.699 sekuntia Vinalesin takana.
”Jos tilannetta vertaa viimevuotiseen, olemme selkeästi edellä. Olin suhteellisen kilpailukykyinen Sepangissa ja myös Australiassa, mikä ei kuulu lempiratoihini. Olemme tehneet pienen parannuksen viime kauteen”, Dovizioso sanoo Autosportille.
”Mutta emme ole saaneet karsittua heikkouksiamme pois riittävästi. En usko, että pystymme joka radalla taistelemaan kärkipäässä. Olemme tehneet hyvää työtä, mutta se ei ole tarpeeksi.
Seuraaviin testeihin Qatariinkaan ei ole tulossa ihmeellisiä parannuksia.”
”On tosi hankalaa saada sinne uusia osia, kaksi viikkoa on lyhyt aika. Meidän on ymmärrettävä, mistä ongelmat mutkissa johtuvat.”
Juuri mutkien ajaminen on ratkaiseva tekijä Ducatille. Tuorein maailmanmestaruus on kymmenen vuoden takaa, kun Casey Stoner voitti mestaruuden.
”Kilpailussa kaikilla on vähemmän pitoa, ja silloin juuri mutkilla on tosi suuri merkitys. Me olemme monilla osa-alueilla erittäin vahvoja, mutta jos olemme mutkissa huonompia kuin muut, ei hyvältä näytä. Jos saamme sen asian kuntoon, kaikki voi muuttua nopeasti”, Dovizisio sanoi.