Ducati valtaa kolmanneksen MotoGP-luokan lähtöruuduista

Jorge Martinezin johtama Aspar-tiimi on vahvistanut Yonny Hernandezin siirron Pramac Ducatilta heidän riveihinsä.

Aspar ei tosin vielä kertonut, millä pyörällä he ensi kaudella MotoGP-luokkaan lähtevät. Se kertoo sinänsä paljon.

Varikkopuheissa pidetään selviönä, että Aspar vaihtaa Hondat Ducatiin ja sen niin sanottuun 14.2.-versioon. Hondan tuotantomalli ei ole osoittautunut tällä kaudella sittenkään niin kilpailukykyiseksi, mitä siltä odotettiin.

Mikäli Asparin uusi kuvio pitää paikkansa, niin Ducati-pyörien määrä nousee MotoGP-luokassa ensi kaudella jo kahdeksaan. Samalla se merkinnee sitä, että Honda-pyörien määrä laskee viiteen.

Tässä vaiheessa varmoja Honda-kuljettajia ovat tehdastallin Marc Marquezin ja Dani Pedrosan lisäksi LCR-tiimin Cal Crutchlow, MotoGP-luokkaan Marc VDS:n riveissä nouseva Tito Rabat ja suoraan HRC:n kanssa sopimuksen omaava Jack Miller.

Miller on kilpaillut tällä kaudella Crutchlowin kaverina Lucio Cecchinellon kipparoimasssa LCR:ssä, mutta ensi kaudella Aki Ajon manageroiman nuorukaisen osoite löytynee Marc VDS:n varikkopilttuusta.

Saletteja Ducati-kuljettajia ovat puolestaan tehdastallin Andrea Dovizioso ja Andrea Iannone, Pramac-tiimin Danilo Petrucci ja Scott Redding, sekä Avintia Racingin Hector Barbera ja Loris Baz.

Ducati-rintamaan siis suurella todennäköisyydellä liittyvä Aspar-tiimi ei ole vielä julkistanut ensi kauden toista kuljettajaansa.

Nykykuskeista kauden 2006 maailmanmestari Nicky Hayden silmäilee myös Superbiken puolelle ja Eugene Lavertyn optiovuosi 2016 vaikuttaa olevan enemmän kuin vaakalaudalla.
 

Uusin numero