Viime vuonna Ducati esitteli täysin uudistuneen Multistrada 1200:n kahtena versiona, perusmallin lisäksi tarjolla oli ylellisempi S. Nyt perhe laajenee jälleen kahdella versiolla, kun esiin marssivat Multistrada 1200 Enduro ja paluun mallistoon tekevä Multisrada 1200 Pikes Peak.
Multistrada 1200 Enduro on Ducatin näkemys maailmanmatkaajasta. Pyörän varustukseen kuuluu puoliaktiivisen jousituksen lisäksi soralle paremmin sopivat pinnavanteet, edessä 19- ja takana 17-tuumainen sekä kookkaampi 30-litrainen tankki, jonka luvataan tarjoavan hulppean 450 kilometrin toimintasäteen.
Mallin ulkonäköä on päivitetty offroad-henkiseen suuntaan, kuitenkin pitäen kiinni Ducati-tyylistä, ja uuden pakoputkiston saaneen Testastretta DVT:n 160 hevosvoimaa riittänevät useimpien sorakuskien tarpeisiin.
Ajovakauden hallinnasta pitää kuljettajan lisäksi huolta IMU-yksikkö (Inertia Measurement Unit), joka mittaa pyörän liikkeitä kolmen akselin kautta. Mallissa on aktiivisesti säätyvän vaimennuksen lisäksi vakiona kaarre-ABS, kaarevalot, sutimisenesto, keulimisenesto ja uutuutena mäkilähtöavustin. Joustomatka on kasvanut 200 milliin molemmissa päissä.
Paluun mallistoon tekevä Multistrada 1200 Pikes Peak juhlistaa Ducatin menestystä legendaarisssa mäkikilpailussa. Pyörä on saanut racing-värityksen lisäksi kattauksen hiilikuitua, Termignonin äänenvaimentimen ja Öhlinsin manuaalisesti säädettävän alustan.
Myös Pikes Peak –versiossa on kattava, IMU-yksikköön perustuva ajonhallintajärjestelmä kaarre-ABS-jarruineen, sutimisen- ja keulimisenestoineen.