Ducati lähtee 20. kauteensa MotoGP-luokassa vahvempana mestaruussuosikkina kuin ikinä ennen.
Viime kaudella Ducati voitti MotoGP-luokan toisen peräkkäisen valmistajien maailmanmestaruuden. Francesco ”Pecco” Bagnaia sijoittui MM-pisteissä toiseksi otettuaan kuudesta viimeisestä kisasta neljä voittoa. Tiimikaveri Jack Millerin sijoitus loppupisteissä oli neljäs. Tässä valossa ei olekaan ihme, että kilpailijat ovat nostaneet Ducatin ehdottomaksi ykkössuosikiksi sekä kuljettajien että valmistajien mestariksi kaudella 2022.
MotoGP-pyörät ovat ns. prototyyppipyöriä, ja usein sanotaan ettei niissä ole mitään yhteistä tuotantomoottoripyörien kanssa. Ducatin toimitusjohtaja Claudio Domenicali sanoo uuden Desmosedici GP22-pyörän julkistustilaisuudessa, että tehdastiimien pyörien värityksen punaisen sävy on nyt muutettu täsmälleen samaksi kuin tuotanto-Ducatien punainen väri. Yhteys prototyyppi- ja tuotantopyörien välillä siis on.
Domenicali sanoo samalla, että Ducatilla on kaksi nuorta ja nälkäistä, mutta samalla jo riittävän kokenutta kuljettajaa, joilla on mahdollisuudet parantaa suorituksiaan vielä viime kaudesta. Kaudella 2021 Bagnaian voitto antoi odottaa itseään pitkään, ja kauden neljä voittoa tulivat kuudessa viimeisessä kilpailussa. Suoritukset olivat kuitenkin jo sitä ennen tasaisen vahvoja, ja podiumille italialainen nousi yhteensä yhdeksän kertaa. Jack Miller säesti hyvin kahdella voitolla ja viidellä podiumsijoituksellaan. Käytännössä kumpi tahansa tehdastiimin kuljettajista voikin yltää henkilökohtaiseen maailmanmestaruuteen tällä kaudella. Kylmää hikea muiden merkkien kuljettajille tuo lisää se, että tällä kaudella väkivahvojen Ducatien määrä lähtöruudukossa kasvaa kahdeksaan.
Ducati Corsen johtaja Luigi Dall’Igna odottaa jo jännittyneenä MM-kauden alkua, ja vaikka odotukset omien suhteen ovat korkealla, ei hän aliarvioi kilpailijoiden kehitystäkään.
-Taistelu mestaruudesta tulee olemaan jopa vielä viime vuotista rajumpaa. Muutkin valmistajat ovat tehneet hartiavoimin töitä talvitauon aikana parantaakseen suorituskykyään. Mutta niin olemme mekin, jotta olisimme kilpailukykyisiä kaikissa kilpailuissa ja kaikissa olosuhteissa alkavalla kaudella.
Pecco Bagnaia: toivottavasti jatkamme kaudella 2022 siitä mihin kauden 2021 lopussa jäimme. Sekä minä että tiimi olemme kehittyneet tässä välissä paljon. Tavoitteena on – kuten aina – parantaa kisa kisalta ja olla kilpailukykyinen jokaisessa osakilpailussa. Tavoitteenamme on voittaa henkilökohtaisen maailmanmestaruuden lisäksi myös valmistajien ja tiimien maailmanmestaruudet.
Jack Miller: olen valmiimpi uuteen kauteen kuin ikinä ennen. Aiempi pitkä kokemukseni Ducatilla kuninkuusluokassa tekee minut vahvemmaksi, olen kehittynyt paljon sekä henkisesti että fyysisesti viime vuoteen verrattuna.