Rossin kanssa pitkään yhteistyötä tehnyt Dainese on päättänyt palata MM-kauden kynnyksellä ajassa taaksepäivän esittämällä enemmän humoristiselta kantilta, mutta varsin onnistuneesti ”Tohtorin” takavuosien kovia kilpakumppaneita.
Unohdettu ei ole suinkaan Rossin, 36, nykyisiäkään vastustajia, joista tietenkin kovin on kaksi viimeisintä MotoGP-luokan maailmanmestaruutta saavuttanut Marc Marquez, 22.
Dainesen graafista käy mm. ilmi se, että Marquez oli vasta kolmen vuoden ikäinen, kun Rossi saavutti ensimmäisen MM-osakilpailuvoittonsa vuoden 1996 elokuussa silloisessa 125-kuutioisten luokassa kilpaillessaan.