Maailmanmestaruutta puolustavan suomalaistalli Ajo Interwettenin Derbi-kuljettaja Sandro Cortese lähtee tavoittelemaan kipeästä kädestään huolimatta kärkisijoituksia, kun ratamoottoripyöräilyn MotoGP-sarjan kauden toinen osakilpailu ajetaan sunnuntaina Motegin radalla Japanissa.
Cortese kolhi oikeaa kättään kautta edeltäneissä 125-kuutioisten luokan viimeistelytesteissä, mutta hän pystyi nousemaan siitä huolimatta kolmanneksi Qatarin MM-avauksessa Losailin radalla.
Palkintokorokesijoitus oli 67 MM-osakilpailua ajaneelle Corteselle uran ensimmäinen.
– Cortesen käsi tutkittiin uudelleen Saksassa, jolloin siitä löytyivät hiusmurtumat käsivarren luusta ja kämmenestä. Murtumat eivät nähtävästi haittaa suuremmin ajamista, joskin kisapituudesta suoriutuminen on tietenkin tässä tilanteessa pieni arvoitus, kertoo tallipäällikkö Aki Ajo.
Cortese uskoo vahvasti siihen, että kädestä ei koidu ongelmaa kovia jarrutuspaikkoja ja kiihdytyksiä kattavassa Motegissa, jossa on viimeisimpien sääennustein osalta sateen uhka päällä lauantaina ja sunnuntaina.
– Lähden luottavaisin mielin Japanin GP-viikonloppuun heti perjantain ensimmäisistä vapaista harjoituksista alkaen. Pidän paljon tästä radasta, kuten tiimikaveri Aegertekin (Dominique), vahvistaa Cortese.
Aegerter on päässyt koko ajan paremmin sinuiksi Derbin RSA-tehdaspyörän kanssa. Sveitsiläinen avasi MM-pistetilinsä välittömästi Qatarissa sijoittumalla 11:nneksi.
– Qatarin viikonvaihde kulki hyvin Aegerterilta. Tavoitteemme on jatkaa hänen osaltaan samaa, nousujohteista linjaa Motegin 4,8 kilometrin mittaisella radalla, suunnittelee Ajo.
Piikkiluokan kilpailu ajetaan Motegissa sunnuntaina aamukuudelta Suomen aikaa.
Japanin GP:n aikataulu, 125-kuutioiset:
Perjantai 24.4.:
Klo 07.05-07.45: 1. vapaat harjoitukset
Lauantai 25.4.:
Klo 03.05-03.45: 2. vapaat harjoitukset
Klo 07.05-07.45: Aika-ajot
Sunnuntai 26.4.:
Klo 02.40-03.00: Warm up
Klo 06.00: MM-osakilpailu 2/16