Koronapandemian taas pahentuessa West Coast Racing Club ry on päättänyt siirtää Pärnun Auto24Ring -radalla pidettäväksi aiotun Circuit Racing 5. SM-osakilpailun ajettavaksi Alastaron moottoriradalle.
Koko ajan kasvava todettujen koronavirustartuntojen määrä Virossa on sillä tasolla, että kilpailuviikonloppuun osallistuville olisi mitä ilmeisimmin tulossa omaehtoinen 14 vrk:n karanteeni Virosta palattuaan ja se katsotaan kohtuuttomaksi vaatimukseksi kilpailuun toimitsijoiksi / kilpailijoiksi osallistuville.
Kilpailupäivä säilyy samana, eli 20.9.2020
Aikataulu ajoittuu klo 09.00 – 19.00 väliselle ajalle ja kilpailupäivästä tulee pitkä, mutta tällä toimella varmistamme kauden saattamisen loppuun alkuperäisen suunnitelman mukaisesti, vain kilpailupaikka vaihtuu. Lauantai-illalla 19.9 saadaan järjestettyä pienimuotoinen vapaa harjoittelu kaikille kilpailuun osallistuville kuljettajille.
Tavoitteena on julkaista kilpailukutsu / lisämääräys Alastaron 5. SM-sarjan osakilpailuun viimeistään Keskiviikkona 2.9 ja saada samalla kilpailun ilmoittautuminen auki. Asiasta tiedotetaan heti kilpailuluvan varmistuttua lisää ja julkaistaan aikataulu. Tällä ratkaisulla saadaan ajettua Circuit Racing SM-sarja alkuperäisen ohjelman mukaan loppuun 5 osakilpailun mittaisena.
Kilpailun pääsyliput tulevat myyntiin www.tiketti.fi palveluun heti kun asia saa vahvistuksen. Kilpailu on avoinna yleisölle Sunnuntaina 20.9. ja mahdollisista osallistumismäärien rajoituksista tiedotetaan sitä mukaa kuin niitä ilmoitetaan. Lisätiedot päivittyvät SM-sarjan nettisivustolle www.roadracingsm.fi