Kotikylän suuren sankarin mestaruusjuhlat tosiaankin näkyivät ja kuuluivat.
Monille suomalaisille endurokuljettajillekin varsin tuttu Cervera oli koristeltu käytännössä kauttaaltaan Marquezin, 20, numeroa 93 merkkaavilla punaisilla julisteilla.
Marquez hallitsee myös
fanien villitsemisen
Edes huono sää ei haitannut juhlahumua, sillä katujen varsilla sankarinsa juhlaparaatia hurrasivat tuhannet ja taas tuhannet fanit.
– Olen erittäin iloinen saadessani juhlia mestaruutta täällä kotikaupungissani fanieni kanssa räntäsateesta huolimatta. Tämä on todella kaunis tilaisuus ja tietenkin suuri kunnia minulle saada nauttia näin laajasta kannatuksesta. Tällainen päivä on nautinnollinen kaikille ja sitä kuuluukin juhlia kunnolla. Mestaruus on aina kovan työn takana ja vaikea saavuttaa. Sen toteutumisesta kunnia kuuluu kaikille täällä oleville, Marquez räjäytti faninsa entistäkin kovempaan meteliin.
– Olen kiitollinen tuesta täällä ja kisoissa, joissa näen kerta kerralta yhä enemmän numerolla 93 varustettuja lippuja ja paitoja. Kyllä, se todella innostaa minua, Marquez jatkoi faniensa villitsemistä.
Marc Marquezin nuorempi veli, Moto3-luokan MM-sarjassa vuoden tulokkaana neljänneksi päätynyt Alex oli hänkin haltioissaan.
– Tämä päivä on erityinen ja tunsimme olevamme rakastettuja. Tästä kaikesta on oltava valtavan ylpeä ja se antaa voimia tehdä työt yhä paremmin ensi kaudella.
Marquez jatkaa juhlia ja
Ajon tiimi testaa Almeriassa
Kekkereistä toisiin kyyditettävä Marquez palaa Hondallaan radalle seuraavan kerran 4.-6. helmikuuta Malesian Sepangissa ajettavien MotoGP-luokan vuoden 2014 ensimmäisten testien merkeissä.
Moto3-luokan kuljettajat jatkavat sen sijaan vielä tämän vuoden puolella valmistautumistaan ensi kauteen.
Ajo Motorsportin Red Bull KTM-tehdastiimi testaa alkavalla viikolla Almerian radalla Espanjassa.
Aki Ajon johtaman tiimin viime viikko vierähti vauhdikkaasti Valenciassa ajetun MM-kauden päätöksisan jälkeen aurinkoisessa Andalusiassa, kun valmistautuminen vuoteen 2014 käynnistyi kahden päivän testijaksolla Jerezin radalla.