Stoner voitti vuosina 2007-2012 kaksi MotoGP-maailmanmestaruutta ja 38 osakilpailua. Ensimmäinen mestaruus 2007 tuli Ducatilla, toinen 2011 Hondalla.
Stoner on auttanut Ducatia niin MotoGP-pyörän kuin Panigale V4:n kehityksessä, lisäksi hän on ollut Ducatin brändilähettiläs.
”Casey on ja tulee aina olemaan meidän kaikkien Ducatistien sydämissä, siksi haluamme kiittää häntä tärkeästä yhteistyöstä kanssamme näiden kolmen vuoden ajan, hän on tarjonnut meille paljon”, kertoo Ducati Motor Holdingin pääjohtaja Claudio Domenicali.
”Hänen tekniset huomionsa ja ehdotuksensa sekä yhteistyö tehdaskuljettajiemme sekä testikuljettaja Michele Pirron kanssa ovat auttaneet tekemään Desmosedici GP:stä yhden MotoGP:n parhaista pyöristä. Hänen apunsa tuotantopyörien kehitystyössä on ollut myös yhtä arvokasta”, Domenicali sanoi.
Stoner kiitteli vastapainoksi Ducatia.
”Haluan kiittää Ducatia upeista muistoista ja erityisesti Ducatin faneja heidän tuestaan ja intohimostaan. Tulen muistamaan nämä hetket aina. Viimeisen kolmen vuoden aikana olen todellakin nauttinut työstäni testitiimin, insinöörien ja teknikoiden kanssa, yhdessä olemme tehneet töitä kohti entistä parempaa Desmisedicia. Toivon vilpittömästi hyvää jatkoa koko tiimille heidän tulevaisuuden tavoitteissaan”, Stoner sanoi.