Stoner jysäytti sittenkin odotetun uutispommin melko tarkalleen viisi kuukautta sitten Ranskan GP:n yhteydessä Le Mansin radan pressitiloissa: ura päättyy tähän kauteen ja sillä siisti.
Viime viikonvaihteena Japanin osakilpailun merkeissä Motegin radalla paluun baanoille nilkkavamman jäljiltä tehnyt Stoner painottaa, että mikään ei ole muuttunut.
– En, en ole katunut päätöstäni sitten vähäisintäkään määrää.
– En toki sulje pois sitä mahdollisuutta, että toimisin joskus satunnaisesti Hondan tai Ducatin kehitystyössä mukana, mutta tuokin on tällä hetkellä kaikkea muuta kuin ajankohtainen asia. En jää kaipaamaan MotoGP:stä kuin muutamia todellisia ystäviä.
Stoner tähdensi edelleen Motegissa, että hän ehti harkita päätöstään oikeastaan jo lähes kahden vuoden ajan. Mitta täyttyi sitten lopullisesti vuoden 2011 loppupuolella, vaikka plakkarissa oli tuore maailmanmestaruus Hondalla.
– Itse pääasia, eli ajaminen alkoi käydä koko ajan pienemmäksi osaksi tätä ammattia ja MotoGP-sirkusta. Lisäksi päätöstäni vauhditti useampikin sellaisen asia, joita en tahdo tuoda julkisuteen.
Stoner ei sulata
Dornan tuplaroolia
Täydeltä laidalta tykittävä Stoner on tunnettu aina suorasanaisena miehenä.
Hän on sivaltanut sanansäilällä surutta varsinkin päättäjiä. Stoner on ollut ajoittain jopa raivoissaan luonnehtiessaan MotoGP-luokan sääntöpolitiikkaa poukkoilevaksi. Hän on kokenut, että sääntöjä muutetaan aivan liian usein ilman pitkäjänteisyyttä.
Seuraava suuri sääntöuudistus kohdistuu vuoteen 2014. Tätä parhaillaan käynnissä olevaa polemiikkia edelsi sokkiuutisena pidetty Dornan tuplarooli MotoGP- ja Superbike-luokan MM-sarjojen isäntänä.
– Minusta kahdella MM-sarjalla ei saisi missään nimessä olla samaa järjestäjätahoa. Varsinkin, kun perusjuttu on ollut se, että nämä sarjat kilpailevat keskenään.
MotoGP-sarjan ytimen, eli prototyyppipyörien ponteva puolestapuhuja Stoner maalaa oman ja erityisesti kuninkuusluokan osalta tummasävyisen tulevaisuuden kuvansa.
– Katsotaan nyt, mitä tulevaisuus tuo todellisuudessa tulleessaan. Minä kuitenkin näen asian niin, että Superbikessa mennään entistä enemmän katupyörien suuntaan, jolloin kynnystä voidaan samalla madaltaa MotoGP-luokassa.
Stoner myöntää, että hänen painajaisensa on hyvin lähellä toteutumista.
– MotoGP-luokassa saatetaan nähdä jatkossa vain CRT-sääntöjen mukaisia pyöriä. Näin tämän suuntaukseen ja se oli yksi merkittävä tekijä lopettamispäätökseni taustalla. Olen tältäkin osin tyytyväinen päätökseeni, lataa Stoner.
Lorenzo ja kumppanit
vaihtuvat barramundeihin
Stonerin nykyiset päävastustajat, MotoGP-luokan maailmanmestaruuteen hyvän otteen Yamahalla omaava Jorge Lorenzo ja kumppanit säilyvät kilpailuhenkisen aussin ajatuksissa, joskin hahmoaan muuttaen.
Stonerin silmät säihkyvät välittömästi, kun keskustelu siirtyy kalastukseen. Yksinäisen suden ja saalistajan luonne ilmenee siis tältäkin osin.
– Rakastan kalastamista!
Stoner haluaa pitää siiman kireälle erityisesti barramundien osalta. Australian, Thaimaan ja Indonesian suunnalla suurta herkkua oleva vonkale saattaa kasvaa 1,8 metrin mittaiseksi ja 60 kilon painoiseksi.
– Barramundi on seuraava suuri vastustajani. Tuo kala on hankalimmillaan todella haasteellinen ja se tekee kaikkensa taistellakseen vastaan. On todellinen jännitysnäytelmä saalistaa barramundi.
– Niin, ja siitä saa tietysti myös paljon ruokaa, huikkaa Stoner.
Tiivistempoisella Aasian kiertueella kurvailevan MotoGP-sarjan seuraava osakilpailu ajetaan tulevana viikonvaihteena Sepangin radalla Malesiassa. Viikko Sepangin jälkeen vuoroaan odottaa Phillip Island Australiassa.
Barramundit saavat siis uiskennella vielä tovin rauhassa, sillä Stoner suunnittelee hyvästelevänsä kotiyleisön komeimmalla mahdollisella tavalla Phillip Islandilla, eli jo kuudes peräkkäinen voitto plakkarissaan.
Ai missäkö Stoner tekee ratkaisunsa saariradalla? Katseet kannattaa suunnata kolmosmutkaan.
– Kun keli ja kaikki muukin on kohdallaan, niin se mutka on aivan h-vetin mahtava ajettava, suitsuttaa Stoner.