MotoGP-sarjaa hallinnoiva Dorna ja Bridgestone ovat solmineet vielä vuoden mittaisen, eli kauden 2015 kattavan jatkosopimuksen.
Japanilainen rengasvalmistaja Bridgestone tuli mukaan MotoGP-luokkaan vuonna 2002. Ensimmäinen MM-osakilpailuvoitto Bridgestonen renkailla ajettiin kaudella 2004 Brasilian GP:ssä.
Ensimmäisen maailmanmestaruutensa Bridgestone saavutti puolestaan vuonna 2007 silloin Ducatilla kilpailleen Casey Stonerin toimesta. Jatkoa seurasi heti seuraavalla kaudella, kun Valentino Rossi ajoi Yamahalla mestariksi.
Tämän jälkeen ranskalaisvalmistaja Michelin jätti sarjan, jonka jälkeen Bridgestonelle tarjoutui monopoliasema kuninkuusluokassa.
– Bridgestone on sijoittanut vuodesta 2002 lähtien mittavasti voimavaroja MotoGP:hen. Olemme tehneet tänä aikana vahvaa ja menestyksekästä yhteistyötä Dornan ja tiimien kanssa, mikä kulminoitui ainoan virallisen rengastoimittajan asemaan, toteaa Bridgestonen varatoimistusjohtaja Hiroshi Yoshimori.
– Vaikka Bridgestone vetäytyykin MotoGP:n MM-sarjasta vuoden 2015 jälkeen, niin pohdimme muita vaihtoehtoja säilyttääksemme asemamme keskeisenä toimijana kaikille moottoriurheilun faneille ympäri maailmaa, muotoilee Yoshimori.
Dorna lähtee kartoittamaan nopealla aikataululla uutta rengastoimittajaa MotoGP-luokkaan vuodesta 2016 alkaen.
– Dorna on FIM:n (kansainvälinen moottoriliitto) suostumuksella päättänyt pyytää tarjouksia kaikilta niiltä tahoilta, jotka ovat kiinnostuneet virallisen rengastoimittajan roolista. Tarjouksia voi jättää tästä päivästä alkaen ja niiden takarajaksi on asetettu 22.5.2014, kertoo Javier Alonso.
Pitkään Dornan kanssa yhteistyötä tehnyt Dunlop rengastaa GP-sarjan kahden pienemmän luokan, eli Moto2:n Moto3:n pyörät.