17 marraskuun, 2024
10 päivän Norjan kierroksella ollaan edetty Lofooteille asti.
Lofootit on leveä alue, Narvikista Lofoottien kärkeen eli kylään nimeltä Å on matkaa 350 kilometriä. Ja kun huomioidaan tien kapeus ja mutkaisuus, turistien suuri määrä ja alhaiset nopeusrajoitukset, niin kyseinen matka on myös varsin riittävä päivämatkaksi. Meillä on määränpäänä Å, mutta lähtöpisteenä edellisen yön majoituspaikka Lodingen, josta yhdensuuntainen matka Lofoottien kärkeen on 230 kilometriä. Se on tarkoitus ajaa päivän aikana edestakaisin ja palata samaan yöpymispaikkaan, eli yhteensä 460 kilometriä.
Maisemat. Ne yllättävät ainakin meidät, sillä maastonmuodot ovat paljon jyrkkäpiirteisempiä ja vuoret korkeampia kuin etukäteen on odotettu. Osaltaan se varmaan johtuu siitäkin, että Lofooteilta on aikaisemmin nähty vain kuvia, ja valokuvahan tunnetusti latistaa korkeuseroja. Tie kiertelee välillä vuonon rantoja pitkin, välillä vähän korkeammalla ja toisinaan pujottautuu vuorten välistä. Norjalaiset ovat rakentaneet yllättävän vähän kahviloita tai matkamuistomyymälöitä tien varteen – käytännössä ei lainkaan – joten tien varteen pysähdytään vain kuvaustauoille ja samalla ihmettelemään maisemia.
Svolvaerin kohdalla kahvihammasta jo kolottaa, joten ylimääräinen mutka kylän keskustaan. Rannasta löytyykin mukavia kahviloita, joiden terassit aurinkoisena päivänä ovat täynnä. Pieni mutta idyllinen kylä, joskin suurin osa terassilla aikaa viettävistä on meidän tapaan turisteja.
Kun Å alkaa lähestyä, lisääntyy turistien määrä ja vastaavasti autojonojen vauhti hidastuu entisestään. Aikaisempi 60-80 matkanopeus laskee puoleen. Maisemat muuttuvat vieläkin jylhemmiksi ja jyrkkäpiirteisemmiksi. Perillä on myös yllättävän paljon asutusta, ja näyttää vahvasti siltä että pääelinkeino, tai ainakin yksi niistä, on turismi.
Tie päättyy kylän jälkeen, ja kääntöpaikalla on parkkialue, jonne jätämme pyörät parkkiin. Viiden tunnin ajelun jälkeen pieni patikointi vielä eteenpäin johtavia polkuja pitkin on paikallaan. Täällä ihminen tuntee itsensä pieneksi, kun luonto on karua ja merestä kohoavat kalliot korkeita. Entäpä syksyllä tai talvella, kun puuttuu aurinko ja lämpö? Nyt lämmintä on parikymmentä astetta eikä merivesikään vaikuta aivan jääkylmältä. Yhtenä matkan tavoitteena oli käydä Atlantissa uimassa, ja se hetki on tullut nyt. Vesi on puhdasta ja pohja näkyy täysin selvästi, vaikka syvyyttä on useita metrejä. Pulahduksen jälkeen todetaan kellon olevan jo kuusi iltapäivällä, joten on aika paluumatkalle. Se menee pakollisilla pysähdyksillä ja takaisin Lodingeniin saavutaan noin klo 23. Ilma on viilennyt +13 asteeseen ja aurinkokin on jo painumassa mailleen. Huomenna uusi suunta, mutta vasta aamulla päätetään minne.
