– Rata on tehty tätä kilpailua varten, joten se kuluu herkemmin ja järjestäjien on järkevää säästää rataa. Profiililtaan rata on hankala ja olosuhteiden myötä rata muistuttaa enemmän minulle tuttuja olosuhteita, kommentoi Ice1Racing-tiimin tallipäällikkö ja seitsenkertainen enduron maailmamaestari Kari Tiainen olosuhteita.
Toipilaana olevan australialaisen Dean Ferrisin tilalle Bastognessa Ice1Racingin riveissä ajaa Marc de Reuver, 29. Kokenut hollantilaiskuljettaja on ollut parhaimmillaan kymmenes MM-sarjan kokonaispisteissä kaudella 2008. Tällä hetkellä Englannin mestaruussarjaa ajava De Reuver starttaa sunnuntaina kauden ensimmäiseen MM-starttiinsa.
De Reuver sijoittui aika-ajossa 17:nneksi ja tiimikaveri Santtu Tiainen 28:nneksi.
– Marc oli iloinen kuullessaan uutisesta pääsevänsä ajamaan MM-sarjaa näin kesken kauden. Kävimme testaamassa pyörää kahdesti viime viikolla ja Marc oli erittäin tyytyväinen, kommentoi Tiainen tiimin lisäystä.
– Aika-ajoissa nopeat kierrokset jäi pojilta puuttumaan. Marc hyppäsi reikään, jonka myötä voltti sekoitti ajon ja Santtu teki virheen juuri nopean kierroksen loppuun, jatkoi Tiainen.
Aika-ajojen nopein oli Clement Desalle, toiseksi sijoittui Ken de Dycker ja kolmanneksi nopeimman kierroksen ajoi Tanel Leok.
Tulokset:
http://www.motocrossmx1.com/reslists.aspx