MotoE-tiimien kolmipäiväiset testit käynnistyivät Jerezin radalla eilen. Avant Ajo MotoE -tiimin Hikari Okubo paransi vauhtiaan jokaisella sessiolla, ja päivän yhteistuloksissa japanilaiskuljettaja löytyy riviltä seitsemän.
Sähkömoottoripyörillä ajettavan FIM MotoE World Cupin viralliset kolmipäiväiset testit ovat ratkaisevassa asemassa, kun tiimit valmistautuvat alkavaan kisakauteen. Maanantaina MotoE-pyörillä ajettiin kolme puolen tunnin ajosessiota Jerezin radalla.
Aamun ensimmäisen 30-minuuttisen session Okubo käytti pääasiassa saadakseen hyvän tuntuman pyöräänsä. Hän ajoi kahdeksan kierrosta kokeillen useita eri säätöjä. Viimeisellään Hikari rykäisi oman parhaansa, 1.50,295, joka riitti 11. sijaan.
Iltapäivällä ajetussa toisessa sessiossa Hikari Okubo otti selvän loikan eteenpäin, sillä hänen paras kierrosaikansa 1.49,384 oli lähes sekunnin aamun noteerauksen alle. Kahdeksan ajettua kierrosta, ja tuloksissa Okubo nousi kymmenenneksi.
Päivän parhaansa Okubo ajoi kolmannen ja viimeisen session neljännellä kierroksellaan, jolloin kellot pysähtyivät aikaan 1.48,692. Kaikkiaan japanilaiskuljettaja kiersi radan kahdeksaan kertaan. Hän oli päivän viimeisen harjoituksen kuudes, ja päivän kokonaistuloksissa Okubo löytyy seitsemänneltä sijalta.
– Ensimmäisen testipäivän jälkeen minulla on oikein positiiviset tunnelmat. Olemme keskittyneet löytämään hyvät säädöt pyörään ja yritän muokata ajotyyliäni MotoE-pyörään sopivaksi. Meillä on vielä kaksi päivää aikaa jatkaa tätä ohjelmaa, ja tulemme tekemään parhaamme ottaaksemme vielä isoja askeleita tiistaina ja keskiviikkona, tiivisti Hikari Okubo ensimmäisen testipäivän annin.
MotoE, Jerezin ensimmäisen testipäivän tulokset.
1. Dominique Aegerter 1:47.873
2. Lukas Tulovic 1:48.379
3. Miquel Pons 1:48.509
4. Eric Granado 1:48.513
5. Jordi Torres 1:48.573
7. Hikari Okubo (Avant Ajo MotoE) 1:48.692