– Jokinen on aiemminkin toiminut motocrossin lajipäällikkönä, joten tehtävä ei ole hänelle tuntematon, todetaan liiton tiedotteessa.
Jokinen haluaa kehittää yhdessä asiantuntevan ja monipuolisen lajiryhmän kanssa Suomen moottoriliiton harrastajamäärältään suurinta lajia parhaalla mahdollisella tavalla lajin tarpeet vallitseva tilanne huomioiden.
Lajiryhmätoimintaan tullaan palauttamaan säännöllinen vuositason suunnitteluun perustuva työskentelykäytäntö, jolla pyritään pitämään perusasiat ajan tasalla.
Laadukkaan toiminnan ja jatkuvan kehityksen ehtona on tehtyjen muutosten sisäänajaminen rauhassa ja sitä kautta toimintojen hioutuminen oppimisen kautta paremmiksi. Kehittäminen ja kehittyminen vaatii pitkäjänteistä työtä kerhojen, harrastajien ja tapahtumien järjestäjien kanssa.
Lajiryhmän tärkeimpiä tehtäviä onkin jalkautua aktiivisesti toimintaan ja kuunnella kentän ääntä. Tehtävän vastaanottamisen ehdoksi Jokinen asetti mahdollisuuden valinta itse ryhmässä toimivat muut jäsenet.
SML:n hallitus on käsitellyt Jokisen tekemää lajiryhmäesitystä viikonloppuna pidetyssä etäkokouksessa ja esitys hyväksyttiin yksimielisesti.
Motocross-lajiryhmään on valittu Jokisen lisäksi Markku Nissinen, Jussi Nikkilä, Kusti Manninen, Marko Vihriä, Janne Vanhanen. Lisäksi ryhmään on nimetty ATV-asioista vastaava Jani Saarinen ja sivuvaunu- motocross -asioista vastaava Roy Lindgren.
Tehtäviin on nyt ilmoittautunut useampikin uusi nimi, joten lajiryhmän kokoonpanoa ja vastuualueita tullaan tarvittaessa tarkentamaan tulevan kauden kuluessa.