Kauden kenties merkittävin vedenjakaja odottaa tässä mielessä vuoroaan 12.-14. kesäkuuta Riihimäellä, jossa kahdeksan osakilpailuviikonvaihdetta kattava MM-sarja saavuttaa puolivälinsä.
– Kaikki on vielä avointa, sillä pitää muistaa, että kaudesta on ajamatta vielä viisi viikonvaihdetta. Sanomattakin on selvää, että taistelen kotikisassani vain voitosta ja yritän hämmentää siinä samalla muiden kärkikuljettajien ajatuksia sekä rytmiä kauden toisen puoliskon osalta, suunnittelee KTM:llä kilpaileva Aro.
Aro majailee enduro 3-luokan hallitsevana maailmanmestarina sarjassa neljäntenä Portugalissa, Espanjassa ja Italiassa ajettujen osakilpailujen jäljiltä 116 pisteellä.
Hänen edellään ovat espanjalainen KTM-tallikaveri, lähes täysosumatyötä takonut Ivan Cervantes (145), sekä ranskalaiset, Husqvarnaa käskevä Sebastien Guillaume (127) ja GasGas-pyörällä etenevä Christophe Nambotin (120). Marko Tarkkala tulee BMW:llä seitsemäntenä 77 pisteellä.
– Sain valmistautua tähän kauteen terveenä, joten treenimäärästäkään ei menestynyt jää ainakaan kiinni. Se mitä olisin alkukaudella vähän enemmän kaivannut, on vauhti. Olen ehkä ajanut turhan varovasti ja aggressiivisuus ei ole ollut aivan samaa luokkaa kuin nuoremmilla kuljettajilla. Ehkä olen tulossa vanhaksi, virnistää huhtikuussa 34 vuotta täyttänyt Aro.
Mikkelin SM-crossista
ruutia Riihimäelle
Riihimäki tarjoaa Arolle sen estradin, missä paras terä ja vauhti on kaivettavissa lopullisesti esiin.
– Virittelen tuota vauhtia viikonvaihteessa Mikkelin SM-motocrossissa ja ennen Riihimäkeä vuoroaan odottavat edelleen testit tiistaina. Testeissä tsekkaillaan säätöjä muun muassa iskureiden osalta.
Aro korostaa, että Riihimäellä ei voi laskea paljoakaan kotikenttäedun varaan.
– Joskus aikoinaan tämä olisi ollut vielä etu, mutta ei enää. Kyllähän kaikki kärkikuljettajat harjoittelevat ja menestyvät nykyään kaikenlaisilla alustoilla, minkä aikoinaan muun muassa Ruotsin talvienduro osoitti. Eivätköhän nuo ulkomaalaiset kuljettajat ole etsineet ajettavakseen hiekkapohjaisia alustoja Suomen MM-osakilpailuun valmistautuessaan.
Arokaan ei ole levännyt laakereillaan lähes kahden kuukauden mittaiseksi venyvän MM-tauon aikana. Sveitsissä ajettu kisa tarjosi itseluottamusta ja uskoa tulevaan.
– Minulla oli siellä jälkimmäisenä päivänä teknisiä murheita, mutta ajoin avauspäivänä voiton 48 sekunnin erolla Cervantesiin, jonka osalta MM-sarja on kulkenut aikalailla nappiin.
Riihimäen Moottoripyöräkerho Kahvakoplan järjestämässä MM-osakilpailussa on mukana yhteensä 111 kuljettajaa, joista suomalaisten osuus on 32. Suurimmassa, eli 3-luokassa on mukana yhteensä 15 kuljettajaa. Mika Aholan johtamassa enduro 1-luokassa heitä on 23, 2-luokassa 28, sekä junioreissa 45.