Nyt kuljettajat pääsivät kuitenkin testaamaan uusia nelisylinterisiä moottoreita. Scott Redding ja Aleix Espargaro testasivat ratkaisuja, joilla voi olla iso merkitys jo loppukaudesta.
Aprilian kilpailujohtaja Romano Albesiano oli hyvin tyytyväinen ensimmäisiin palautteisiin.
”Data, jota saimme kerättyä, on erittäin positiivista ja rohkaisevaa. Tässä on nyt todella hyvät merkit ilmassa. Odotimmekin oikeastaan tätä, sillä näiden uusien moottorikomponenttien piti tulla jo kuukausia sitten. Juuri nämä ovat ne, mitä me nyt tarvitsemme, tästä tulee iso askel pyörän balanssin parantamiseksi”, Albesiano innostui.
Ensi kaudeksi Andrea Iannone tulee tiimiin Reddingin tilalle.
”Pyörä, jonka hän saa, on kehitysversio tämän vuoden pyörästä. RS-GP:n perusta on jo kunnossa, siihen pitää vain saada oikea balanssi, mikä siitä on kadonnut. Loppukauden tavoitteemme on olla joka kilpailussa kymmenen joukossa, ensi kaudella pystymme jo paljon paremmalle tasolle.”
Aprilia tähtää tosissaan korkeammalle. Työn alla on jo testitiimin perustaminen ja tiimin rakenteen vahvistaminen.
”Olemme jo palkanneet joitakin henkilöitä ja teemme koko ajan töitä lisärekrytointien kanssa”, Albesiano sanoo.