Viime vuonna Caponord suoriutui Biken katuajoon painottuneen allroad-testin voittajaksi ohi muun muassa Kawasaki Versys 1000:n. Voitto oli pitkälti edistyksellisen tekniikan ansiota. Varustamalla Caponordin pinnavanteilla ja 19-tuumaisella eturenkaalla sekä ristimällä sen Rallyksi vie Aprilia taistelun asiakkaiden suosiosta aivan uudelle tasolle. Kilpailu moottoripyörämaailman uudessa kuningasluokassa käy superkovana erityisesti pyörien tekniikan osalta, ja harvoin yhtä moni valmistaja on lähtenyt mukaan mittelöön valtaistuimesta. Kysymys kuuluu: onko Aprilia haukannut liian ison palan?
Rally muistuttaa pitkälti tavallista Caponordia. Uuden, ison eturenkaan myötä etuakseli on nyt haarukan putkien edessä, mikä on kasvattanut offsetia ja pienentänyt etujättöä. Lisäksi jäähdytin on kaareva, jotta renkaalle olisi riittävästi tilaa. Muita eroja ovat muun muassa Rallyn hieman ohuempi satula, joka pitää istuinkorkeuden tutussa 840 millimetrissä. Lisäksi pyörä on saanut lisävalot, kaatumaraudat ja kunnollisen pohjapanssarin. Vakiovarustukseen kuuluvat vesitiiviit sivulaukut ovat 33-litraiset.
Ennen starttaamista sateen kastelemille teille näppäilen läpi pyörän valikot. Ajoasetus – Touring, Sport tai Rain (jossa teho on rajoitettu sataan hevosvoimaan) – valitaan starttinappulasta moottorin ollessa käynnissä. Kolmiportaista ja sammutettavaa luistonestoa sekä sammutettavaa ABS-järjestelmää hallitaan mittariston nappuloista, ja säätöjen muuttaminen käy ainoastaan moottorin ollessa sammuksissa. Se on hieman hankalaa, joten on hyvä, että säädöt pysyvät muistissa.
Kiitosta saa takajousitus, joka säätää esijännityksen automaattisesti kuorman mukaan. Muutoin semiaktiivinen jousitus ei ole säädettävissä, vaan Aprilian mukaan se hoitaa itse hommansa. Siitä lisää tuonnempana.
Muhkea V-twini käynnistyy ärjähtäen, joten sliparille ei ole tarvetta. Soundeja lukuun ottamatta moottori on varsin lauhkea. Vääntöä on reilusti, kaasun annostelu on helppoa (erityisesti Touring-asetuksella kaasuvaste on pehmeä), ja 1 197 kuutiosta huolimatta värinät ovat lähes olemattomat. Kierroksia nostettaessa moottori hyökkää mukavasti, mutta traktorimainen vääntö saa pysymään pienillä kierroksilla.
Kytkin on kevyt ja helppo annostella, mutta valmistajan V4-mallien unelmakytkinten tasoa se ei tavoita. Vaihteisto toimii hyvin, mutta vasemmalta jalalta odotetaan selkeitä liikkeitä. Vaihteet vaihtuvat kevyesti sekä isommalle että pienemmälle ilman kytkintä.
Ajossa Rally muistuttaa isommasta eturenkaasta huolimatta kovasti tavallista Caponordia, osin leveän ohjaustangon vuoksi. Toisena yhteisenä nimittäjänä on mallien vaativuus suuntaa muutettaessa. Ohjaus on neutraali, mutta vaatii päättäväistä ohjaustangon käyttöä. Sama koskee jarruja, jotka purevat hyvin, mutta vaativat kuljettajalta määrätietoisuutta. Oikeastaan koko pyörän ominaisuus on, että se edellyttää kuljettajaltaan vakaata kättä ja selkeitä liikkeitä.
Aprilia on elementissään mutkaisilla ja epätasaisilla vuoristoteillä. Asfaltti vaihtelee tasaisesta kehnon rosoiseen, mutta pyörä itse varmuus, eikä kavahda olosuhteita. Reippaassa ajossa se on hauska, mutta samalla sillä on mukava vain taittaa kilometrejä. Tasapaino on hyvä.
Pyörässä on ADD-jousitus (Aprilia Dynamic Damping), joka pystyy mukauttamaan jousituksen ajoon 50 millisekunnin viiveellä. Edessä ja takana on asentoanturit, jotka Aprilian mukaan toimivat tarkemmin kuin kiihtyvyysantureita käyttävät järjestelmät, eikä pyörä ei kaipaa erilaisia jousituksen asetuksia.
Tätä seikkaa Aprilian kannattaisi mielestäni harkita uudelleen. Jousitus toki toimii, mutta ajokokemus voisi olla parempi, jos kuljettaja voisi valita pohja-asetuksen (pehmeän, normaalin tai kovan) samaan tapaan kuin useimpien muiden valmistajien pyörissä.
Parhaimmillaan nopeusmittarin lukema lähentelee 160 kilometrin tuntivauhtia, mutta vaikka päässäni on crossikypärä, en kärsi lainkaan turbulenssista, oli katelasi missä asennossa hyvänsä. Kaikkiaan Caponord Rallyn kyydissä on mukava viilettää.
Pyörälle antavat nostetta myös hienot yksityiskohdat kuten pakoputkisto, jota voidaan nostaa maavaran parantamiseksi, kun laukut otetaan pois. Aprilia Multimedia Platform (A-MP) puolestaan mahdollistaa älypuhelimen kytkemisen pyörään, jolloin kuljettaja pääsee käsiksi lisätoimintoihin; osin varsin käytännöllisiin, osin viihteellisiin.
Rally on epäilemättä varteenotettava haastaja luokassaan. Puhtaasti teknisestä näkökulmasta se on kaikkein kovimmista hieman jäljessä, mutta se näkyy myös hinnassa. Caponord Rallyn keskeisin etu ei kuitenkaan ole hinta vaan se, että se on todella hieno ajettava, niin kuin Aprilian kuuluukin.
Teksti: Magnus Wallner Kuvat: Aprilia