– Päivän tulokseen olen tyytyväinen, vaikka äkkiseltään voisi kuvitella, että sijat 10. ja 12. eivät tyydyttäisi kilpaurheilijaa. Täytyy kuitenkin muistaa, että tämä oli ensimmäinen todella kovatasoinen kisani puoleentoista vuoteen.
– Kyllä oli puntissa hieman ylimääräistä vipinää, kun asetuin ensimmäisen erän starttiin. Matka tähän starttiin Italian joukkue MM-kisan (4.10.2009) loukkaantumisen jälkeen on ollut pitkä ja raskas, niin henkisesti kuin fyysisestikin.
– Nyt olen kuitenkin tyytyväinen, että pystyin ajamaan kaksi ehjää erää varsin kohtuullisilla sijoilla. Gemertissä on helppo tehdä pahojakin virheitä yliyrittämisellä, mutta niihin en sortunut. Paljon on vielä parannettavaa monissa osa-alueissa, kuten starteissa, ajamisessa ja pyörän säädöissä, mutta tästä on hyvä lähteä eteenpäin. Ensi viikonlopun Hollannin mestaruussarjan kisaan Halleen on jo huomattavasti helpompi lähteä, kertoo Pyrhönen tunnelmistaan.
Gemertin kisan molempien erien voittoon ajoi Belgian Ken de Dycker. Ensimmäisessä erässä toiseksi ajoi Belgian Kevin Strijbos ja kolmanneksi Hollannin Bas Verhoeven. Toisessa erässä kakkoseksi ajoi Belgian Steve Ramon ja kolmanneksi hänen maanmies Yentel Martens.
Marko Kovalainen jätti kisan väliin, eikä ollut kisapaikalla.
Tiedote: Tapio Vuori