Andrea Iannone: “Olin räjähtää raivoista”

Podium-paikka oli italialaisen ensimmäinen sitten Valencian kauden päätöskilpailussa 2016, mikä oli hänen viimeinen starttinsa Ducatilla.

Iannone on saanut paljon kritiikkiä heikoista suorituksistaan ja jopa yrityksen puutteesta. Ruoskaa on heiluttanut etenkin Suzukin lähettiläs ja entinen 500-kuutioisten maailmanmestari Kevin Schwantz.

”Viimeiset puolitoista vuotta on ollut erittäin vaikeaa olla Andrea Iannone. Sain kuulla niin paljon kritiikkiä, että olin räjähtää raivosta. Vaikka sain valtavasti kritiikkiä, en koskaan lakannut uskomasta itseeni”, Iannone sanoo.

Vuosi 2016 oli hyvä ja odotukset kauteen 2017 olivat kovat. Se meni kuitenkin Suzukilta tyystin pieleen.

”Kaikilla oli silloin valtavat odotukset minua kohtaan. Mikään ei kuitenkaan sujunut silloin. Olin kuitenkin mielestäni vahvempi kuin ne asiat, mitä ihmiset minusta sanoivat.”

Nyt Iannone on helpottunut, kun Suzuki kulkee hienosti ja ensimmäinen podium on taskussa.

”Haluan kiittää paljon niitä ihmisiä, jotka ovat työskennelleet kanssani ja uskoneet minuun koko ajan.”

Iannonen tämän kauden kaksi kauden ensimmäistä kilpailua päättyivät pettymykseen. Sen jälkeen pidettiin palaveri.

”Minulla oli palaveri Italiassa insinöörini Marco Rigamontin kanssa. Olimme tilanteessa, jossa kummallakaan ei ollut positiivinen fiilis. Se oli erittäin tärkeä palaveri, koska haastoimme toisiamme mies miestä vastaan. Se johti johonkin rakentavaan. Olemme nyt takaisin siinä tilanteessa, missä olemme aina halunneetkin olla”, Iannone sanoo.
 

Uusin numero