American Car Show järjestetään jälleen tutusti pääsiäisenä. Tällä kertaa näyttelyssä on panostettu erityisesti nuorisoon niin esiintyjissä kuin näyttelykalustonkin suhteen.
ACS2023 on paljon muutakin kuin pelkkä American Car Show, sillä omat osastonsa ovat ansainneet myös Tuning Car Show, Classic Car Show, Custom Truck Show, MC Heaven, Mopotuning sekä Motorsport 2023 -näyttelyt. Kyseessä onkin Suomen suurin ja monipuolisin harraste- ja erikoisajoneuvotapahtuma.
Historian ensimmäinen American Car Show -autonäyttely järjestettiin Tikkurilan jäähallissa toukokuussa 1978. Viime kevään näyttely teki komean paluun pandemian jälkeisen hiljaiselon jälkeen! Näyttelyvieraista yli 60 % oli ensimmäistä kertaa näyttelyssä, vaikka näyttelyn historia onkin pitkä! 15–17-vuotiaita kävijöitä oli myös enemmän kuin pitkään aikaan. Tästä voidaankin kiittää Mopotuning -näyttelyosiota ja ”Nuori Rakentaja” -kilpailua, jotka ovat nuorisotyötä parhaimmillaan. Tänäkin keväänä näyttelyssä satsataan nuorisoon niin esiintyjissä kuin näyttelykalustonkin suhteen.
American Car Show -näyttely on aina ollut alansa suurin ja monipuolisin näyttely Suomessa. Jenkkiautot loistavat edelleen näyttelykokonaisuuden päätähtinä, mutta Messukeskukseen on koottu aidosti koko ajoneuvoharrastamisen kirjo.
The original American Car Show on saanut rinnalleen lukuisia näyttelyosioita ja se on paisunut korkeatasoiseksi harraste- ja erikoisajoneuvonäyttelyksi. Samalla siitä on tullut yksi suosituimmista koko perheen pääsiäistapahtumista pääkaupunkiseudulla.
Näyttelyn järjestää vuonna 1972 perustettu Finnish Hot Rod Association ry, FHRA.
Tuttavallisemmin ACS2023 – American Car Show 2023 toteutetaan kolmipäiväisenä, perjantaiaamusta sunnuntai-iltaan.
Aukioloajat:
Perjantai 7.4. kello 10.00–18.00
Lauantai 8.4. kello 10.00–18.00
Sunnuntai 9.4. kello 10.00–18.00
Liput:
Päivälippu, 16-vuotiaasta alkaen 25 euroa (ovelta 29 euroa)
Päivälippu, 7–15-vuotiaat 15 euroa (ovelta 19 euroa)
Kokoaikaranneke 35 euroa (ovelta 39 euroa)
Lapset alle 7v. ilmaiseksi.
Liput myy Tiketti ja Messukeskus.
Lisätiedot: www.fhra.fi/americancarshow
(kuvat: Jussi Pietarinen Photography)