Bautista lähti kilpailuun vasta ruudusta 12, mutta nousi jopa taisteluun kakkospaikasta ylivoimaisen Maverick Vinalesin jälkeen. Maalissa hän oli neljäs heti tallikaverinsa Andrea Dovizioson takana.
Suoritusta ihasteltiin, mutta omasta mielestään Bautista ei kuitenkaan tehnyt mitään ihmeellistä.
“Pyörällä on valtavan iso merkitys siinä, kuinka paljon potentiaalistaan pystyy näyttämään. Pääsin nyt ajamaan paljon paremmalla kalustolla kuin satelliittitiimissä. Sillä on yhä suurempi merkitys, kun nykyisin pienetkin yksityiskohdat ratkaisevat MotoGP:ssä”, Bautista vähättelee.
”Lisäksi Angel Nietolla minulla on ympärilläni paljon pienempi tiimi. Kun huomasin ajavani kärkijoukoissa, tiesin, että se on minun paikkani. Minun ei kuuluisi taistella jostakin kymmenennestä tilasta. Tein kaiken aivan kuin ennenkin, en mitään eri tavalla. Minulla oli vain parempi pyörä ja siksi sijoitukseni oli parempi.”
Bautistalle kausi on viimeinen MotoGP:ssä, hän siirtyy World Superbikeen Ducatin tehdastiimiin.