Alex Marquez siirtyy Mika Kallion nykyiseen Moto2-luokan tiimiin

Marquez, 18, kilpailee meneillään olevalla kaudella Emilio Alzamoran johtamassa Hondan Moto3-luokan tehdastiimissä. Hän on 12 osakilpailun jälkeen MM-pisteissä toisena.

Marc VDS vahvisti jo aiemmin, että Rabat jatkaa ensi kaudella tiimissä ja Moto2-luokassa. Marquezin sopimusuutista koskevassa tiimin tiedotteessa ei mainita Kallion nimeä.

Marquezin sopimus on kahden vuoden mittainen.

– Meidän tavoitteemme on aina ollut tuoda nuoria kuljettajia Moto2-luokkaan, joten Alex Marquez sopii meille täydellisesti. Hän on osoittanut potentiaalinsa vaikuttavilla esityksillä kahden viime kauden aikana, toteaa Marc VDS:n tiimipäällikkö Michael Bartholemy.

– Kokenut tiimi ja Tito Rabat hänen rinnallaan auttaa Alexia siirtymisessä Moto3-luokasta Moto2:hteen. Olen vakuuttunut siitä, että hän on valmis taistelemaan maailmanmestaruudesta vuonna 2016, jatkaa Bartholemy.

"Vahva tiimikaveri"

Marquez on luonnollisesti innoissaan uudesta sopimuksesta.

– Olen ylpeä saadessani liittyä Marc VDS Racing-tiimiin kahdeksi seuraavaksi kaudeksi. Se on erittäin tärkeää minulle, sillä vaihdan luokkaa fantastisessa tiimissä ja saan rinnalleni vahvan tiimikaverin, Marquez hehkuttaa.

Tiimin omistaja Marc van der Straten muistuttaa, että nuoremman Marquezin perässä oli moni muukin.

– Alex Marquezin allekirjoituksen saaminen sopimuspaperiin on ollut monen tiimin tavoitteena. Olen tältäkin osin ylpeä hänen tekemästään päätöksestä. Alex on erinomainen kuljettaja ja hän omaa valtavan lahjakkuuden ja hyvän työmoraalin, kuvailee Van der Straten.
 

Uusin numero