20-vuotias Gresini Hondan kuljettaja johtaa MM-sarjaa seitsemän pistettä ennen Aron Canetia.
Martin ajaa nyt neljättä Moto3-kauttaan. Hän tuli mukaan voitettuaan Red Bull Rookies Cupin vuonna 2014.
Sopimuksessa on myös optio mahdollisesta siirtymisestä KTM:n MotoGP-tiimiin kaudella 2021, jos Martin saavuttaa asetetut tavoitteet.
Viime vuonna Martin oli Moto3:ssa neljäs ja hänellä oli jo mahdollisuus siirtyä Moto2:een. Nuorukainen valitsi kuitenkin vielä yhden kauden Moto3:ssa, koska halusi taistella mestaruudesta.
Aki Ajon KTM-tiimissä ajavat tällä kaudella Miguel Oliveira ja Brad Binder, jotka ovat MM-pisteissä sijoilla neljä ja kahdeksan. Oliveiran uskotaan siirtyvän ensi kaudeksi MotoGP:hen KTM:n uuteen satelliittitiimiin Tech 3:een, Binder on jäämässä Moto2-tiimiin.