Aki Ajon BB-kaksikko marssii määrätietoisesti MM-avaukseen

Tallipomo Ajo ei tunnetusti mestaruuksilla etukäteen uhoa, vaan vannoo tinkimättömän työnteon ja sen tuoman tasaisuuden nimeen.

Toista kautta Ajo siipien suojissa käynnistävä eteläafrikkalainen Binder on oppinut talon tavoille. Suu pidetään visusti supussa mestaruudesta ja taival kohti suurta unelmaa kulkee määrätietoisesti kisa kerrallaan.

Ensimmäinen askel otetaan sunnuntaina Losailin radalla, joka ei lukeudu neitseellistä MM-osakilpailuvoittoaan hakevan Binderin suurimpiin suosikkeihin.

– Lähden kuitenkin kauden avaukseen hyvin valmistautuneena ja luottavaisena KTM-pyörääni, sillä täällä ajettujen testien tulos oli varsin positiivinen. Minulla on hyvä vauhti päällä niin aika-ajo- kuin kisarenkaillakin, toteaa talven aikana osoittamastaan kehityksestä isot kehut Ajolta kerännyt Binder.

Binderin tulostaso on liikkunut aiemmin vuoristoradalla Losailin lavealla ja 5380 metrin mittaisella radalla.

– Tänä vuonna kaikki on kuitenkin toisin. Olen vahvempi ja fiilikseni on paljon parempi pyörään. Minun pitää pysyä rentona, olla välittämättä paineista ja pitää mielessä se, että edessä on pitkä kausi. Tämä viikonloppu on sittenkin vasta alkua, Binder alleviivaa.

Bendsneyderille on edessä uran
ensimmäinen MM-osakilpailu

Red Bull KTM Ajo-tiimi kilpaili vielä viime kaudella kolmella kuljettajalla Moto3-luokassa. Nyt on palattu kahden kuskin konseptiin.

Binder saa rinnalleen päätä pitemmän tulokaskuljettajan viime vuonna Red Bull Rookies Cupin arvostetun mestaruuden saavuttaneen hollantilaisen Bo Bendsneyderin hahmossa.

Bendsneyderilla on siis edessään uransa ensimmäinen MM-osakilpailu, mutta nuorukainen on ehtinyt jo osoittaa testikaudella, että vauhdissa löytyy. Losailissa ajettu testijakso antaa lupaa odottaa debyytissä jopa MM-pisteitä, kunhan ajatus pysyy koossa ja maltti tallella.

– Fiilis ensimmäisestä päivästä lähtien Moto3-luokan MM-sarjan kuljettajana on ollut uskomaton. Tuskin maltan odottaa sunnuntain kisaa. Voin kertoa testien perusteella pitäväni tästä radasta ja olen tyytyväinen täällä löytämiimme säätöihin. Minun pitää kuitenkin jatkaa kehitystä ja sitä työtä lähdetään tekemään harjoituksissa, painottaa Bendsneyder.

Moto3-luokka ajaa Losailissa torstaina kaksi 40 minuutin mittaista harjoitusjaksoa. Niistä ensimmäinen käynnistyy klo 17.
 

Uusin numero