Aki Ajo melko tyytyväinen kauden päätökseen

Suomalaistalli Ajo Interwettenin Derbi-kaksikko, saksalainen Sandro Cortese ja sveitsiläinen Dominique Aegerter, päätti kilpailukauden tyylikkäästi.

Vaikka saksalaisässä Cortese joutuikin ensimmäisen kierroksen aikana luovuttamaan joitakin sijoituksia, nousi hän todella nopeasti mukaan pääryhmään kohti sen kärjessä käytyä taistelua palkintopallisijoista. Myös Aegerter oli sunnuntaina hyvässä vauhdissa poimien sijoituksia yksi kerrallaan, ehtien miltei mukaan pääryhmään taistelemaan sijoituksista aina 4:nteen paikkaan saakka.

Tuulisissa olosuhteissa käytyjen loppukierrosten kamppailujen jälkeen Cortese ja Aegerter ylittivät maalilinjan sijoilla 8 ja 11, Julian Simonin kurvatessa osakilpailun voittoon. MM-pistetaulukossa Ajo Interwettenin Derbi-kaksikko löytyy päätösosakilpailun jälkeen sijoilta 6 ja 13.

Sandro Cortese: ”Lähdön jälkeen menetin jonkin verran sijoituksia, mutta sain kuitenkin kärjen kiinni melko nopeasti ja pääsin mukaan taisteluun 3:s ja 4:s paikoista. Tuuli oli jälleen tänään aika kova, eivätkä asiat muutenkaan sujuneet aivan niin kuin olisimme halunneet, mutta olen lopulta varsin tyytyväinen siihen että nousimme MM-pisteissä 6:nnelle sijalle.”

Dominique Aegerter: ”Lähtöruutuni ei ollut tänään paras mahdollinen, mutta lähtö onnistui hyvin. Minulla oli hyvä taistelu Gadean kanssa, ja kun sitten pääsin hänen ohitseen näin jo kärkiryhmän edessäni. Kilpailun puolivälin jälkeen sain kärkiryhmän melkein kiinni, mutta sitten viimeisten kierrosten aikana tein muutaman virheen ja menetin aikaa.”

Tallipäällikkö Aki Ajo: ”Löysimme lopulta melko hyvät säädöt kilpailua varten niin Sandrolle kuin Domillekin. Minusta voimme olla kauden päätökseen melko tyytyväisiä, varsinkin Domi oli hyvässä vauhdissa ja ajoi yhden kauden parhaista kilpailuistaan. Sandro menetti hieman sijoituksia heti alussa, mutta nousi kuitenkin nopeasti takaisin kärkiryhmään. Viimeisten kierrosten taisteluun renkaat eivät kuitenkaan valitettavasti enää riittäneet.”

***
La 7.11.
Ajo Interwettenin Derbi-kaksikko kymmenes ja yhdeksästoista Valencian aika-ajoissa

Suomalaistalli Ajo Interwettenin Derbi-kaksikko, saksalainen Sandro Cortese ja sveitsiläinen Dominique Aegerter, jatkoi kilpailusäätöjen hiomista tämän päivän vapaissa harjoituksissa ja iltapäivän aika-ajoissa. Tuulisissa mutta aurinkoisissa olosuhteissa ajetun aika-ajon jälkeen suomalaistallin kuljettajat Cortese ja Aegerter kurvaavat lähtöruudukkoon paikoille 10 ja 19. Paalupaikan sunnuntaiseen kauden päätösosakilpailuun valloitti Julian Simon.

Sandro Cortese: ”Paransimme pyörän säätöjä eilisestä jo aika paljon, mutta meidän täytyy vielä tehdä töitä jousituksen säätöjen kanssa, jotta saamme hyvät kilpailusäädöt huomiselle. Puuskainen tuuli teki tänään ajamisen hieman hankalaksi, mutta olen luottavainen huomista kilpailua ajatellen.”

Dominique Aegerter: ”Pyörä tuntuu hyvältä, mutta luottamukseni putosi hieman tämän päivän puuskittaisen tuulen vuoksi. Joillakin kierroksilla tuuli oli todella kovaa, ja toisilla se ei tuntunut juuri lainkaan, joten olin ehkä välillä hieman liian varovainen. Huomenna tarvitsen kilpailuun hyvän lähdön.”

Tallipäällikkö Aki Ajo: ”Jatkamme vielä kilpailusäätöjen työstämistä kun ensin analysoimme tämän päivän dataa. Domille löysimmekin jo aika hyvät säädöt, mutta Sandron pyörän jousituksen säätöjä hiomme vielä hieman lisää. Sandron parhaat sektoriajat laittavat hänet kuitenkin kolmannelle sijalle tänään, joten olemme varsin luottavaisia kilpailun suhteen.”

Uusin numero