Vain muutaman sekunnin tähden -kampanjaa tehdään yhteistyössä ortopedeistä ja lääkintäalan ammattilaisista koostuvan moottoripyöräkerhon Bonebreakers MC:n kanssa. Kampanjan avulla Invalidiliitto haluaa muistuttaa, että oma ajotapa vaikuttaa ratkaisevasti ajamisen turvallisuuteen, vaikka hyväkään kuski ei välttämättä säästy kolareilta.
Sen, miltä moottoripyöräilijä onnettomuuden jälkeen näyttää, tietää hyvin myös moottoripyöräilyä lähes koko ikänsä harrastanut, Bonebreakers-jäsen ja ortopedi Kari Mäkelä. Moottoripyöräilijä on liikenteessä autoilijaan verrattuna hyvin suojaton, mikä näkyy selvästi kolareihin joutuneissa motoristeissa.
– Suurin osa kohtaamistani motoristipotilaista kertoo kysyttäessä, ettei ole käynyt ajokoulutuksissa. Talven jälkeen olisi kuitenkin hyödyllistä kerrata vaikkapa ajokurssin käymällä vähintään perusasiat, kuten hidasajo, työntöohjauksella väistäminen ja jarrutukset, toteaa Mäkelä.
Ajokoulutusta moottoripyöräilijöille tarjoavat esimerkiksi moottoripyöräkerhot, moottoripyöräpoliisit ja ajokoulut. Kertaamalla ajotaidot ja tarkistamalla ajovarusteiden ja pyörän kunnon sekä muistamalla oikean tilannenopeuden ollaankin jo pitkällä. Muutaman sekunnin takia ei kannata vaarantaa mahdollisuuttaan nauttia ajamisesta jatkossakin.
– Muutama sekunti voi tulla kalliiksi myös hyvien varusteiden hankkimismahdollisuutta pienentävänä ylinopeussakkona, harmillisena kortin menetyksenä tai pahimmillaan lopullisena ajokyvyn menetyksenä, Mäkelä lisää. – Samoin tiukka omasta etuajo-oikeudesta kiinni pitäminen kannattaa vaihtaa huoleen siitä, onko tullut nähdyksi autojen lomasta!
Moottoripyöriä oli vuonna 2008 Suomessa jo reilut 200 000 kappaletta. Määrä on lisääntynyt huimasti 2000-luvun aikana, sillä vielä vuonna 2001 moottoripyöriä oli vain noin 100 000 kappaletta. Pyörät ovat myös entistä suurempia. Moottoripyöräilyn yleistyessä tapahtuu onnettomuuksiakin enemmän. 2000-luvun aikana vuosittain loukkaantuvien moottoripyöräilijöitten määrä on noussut noin 400:sta reiluun 600:aan.
Moottoripyöräilyonnettomuuksien määrän kasvu on huomattu myös Invalidiliiton kuntoutustoiminnassa. Moottoripyöräonnettomuuksissa kuoli vuonna 2008 reilut 30 motoristia.