Ajamaan pääsee omilla ja lainattavilla pyörillä.
Viime keväänä Turun ja Raision sisäradoilla järjestettiin kymmeniä naisia houkutellut NaisDays-ajoviikonloppu, jolloin ajamaan pääsivät niin aloittelijat kuin kokeneet kuljettajat.
Sunnuntaina 21. lokakuuta Säkylässä jatketaan samalla teemalla, mutta aivan yhtä laajalla mittakaavalla ei olla liikkeellä. Joka tapauksessa kaikki niin sanotusti aikuisten kokoluokan pyörillä ajamaan haluavat ja pystyvät tytöt sekä naiset ovat tervetulleita kokeilemaan offroad-moottoripyöräharrastusta veloituksetta.
Järjestäjät antavat myös opastusta ajamiseen.
Paikalla on kokeiltavana ainakin Beta-enduromallistoa, KTM-sähköenduropyöriä sekä Hondan ”harrastecrosseja”.
Järjestäjiltä löytyy jonkin verran kypäriä, ajosaappaita ja muita varusteita lainattavaksi, mutta ajajien on syytä varautua mahdollisuuksien mukaan omiin ajovarusteisiin ja sellaisiin vaatteisiin, jotka kestävät kulutusta ja saattavat likaantua.
Ajaa voi myös omalla pyörällä.
Ajoalueina toimivat lauantaisen cross country -kilpailun maisemat Porin prikaatin varuskunta-alueella osoitteessa Vuorenmaantie 352, Säkylä. Koko kilpailureitti ei ole käytössä, vaan ajoalue on rajattu. Maasto on hiekkakangasta.
Ajoaika on kello 10-14 ja paikalle voi saapua oman aikataulunsa mukaisesti.
Lisätietoa antaa:
Mika Vuori
puh. 044 503 9229
mika.vuori@dnainternet.net
Ennakkoilmoittautuminen on suotavaa.
Tyttöjen ja naisten ajovuoron päätyttyä kello 14 on samoissa maastoissa mahdollista jatkaa ajamista omatoimisesti kello 16 saakka.
Tällöin ajamaan voivat tulla myös miespuoliset kuljettajat.
Kokeiltavana on Betan enduromallistoa, mutta ajaa voi myös omalla pyörällään.