Ajon vieraana ollut Rossi seurasi salaa Päitsiä

– Sovimme jo viime vuoden loppupuolella Valentinon kanssa, että hän pääsee toteuttamaan julkisuudelta visusti piilossa yhden unelmansa, eli ajaa jääradalla, jossa Niki (Niklas Ajo) ja Mikakin (Mika Kallio) pitävät ajotuntumaa yllä aina paikan tullen, kertoo Rossiin jo vuonna 2001 MotoGP-piireissä tutustunut tallipäällikkö Ajo.

Tapparan pipossa ja
tuunatussa tiimitakissa

– Ikävä kyllä jäätilanne oli kuitenkin jo siksi heikko, että Valentinoa ei uskaltanut sinne laskea, vaikka kotikaupunkiinsa Tavulliaan crossiradan rakennuttaneella miehellä kova hinku olikin. Minulla ja varsinkin Valentinolla olisi ollut paha paikka selittää Ducatin nokkamiehelle Filippolle (Preziosi), miksi ”Tohtori” on sairastunut flunssaan juuri MM-kauden kynnyksellä.

– No, onneksi samaan aikaan oli tämä suuri suomalainen moottoripyöräseikkailu Päitsi, jota Vale seurasi innokkaana ja niin sanotusti huuli pyöreänä, naurahtaa Ajo.

Yleisö bongasi ja tunnisti molemmat Ajot – Aki ja Niklas – lauantaina Hassin pätkällä, mutta ketjun kolmas mies Rossi meni täydestä tamperelaisen kaduntallaajan roolissaan Timo Jutilalta matkan varrella järjestynyt Tapparan pipo syvälle päähän tällättynä.

– Vanhasta Malaguti-tiimitakistamme saksittiin edelleen sponssiompeleet pois ja Rossin uusi look oli luotu hetkessä. Ja jos tutut merkit pitävät paikkansa, niin eiköhän tuo kuva löydy lähiaikoina Rossin twitter-sivulta, jolla on satojatuhansia seuraajia.

Suomen MM-ralli
kiehtoo Rossia

Keski-Suomen ja Jämsän lohkon pikainen kiertue sopi Ducatilla toisen kauden aloittaneelle Rossille nappiin siinäkin mielessä, että hänen suunnitelmissaan on ajaa jossain vaiheessa Suomen MM-ralli.

Rossi oli jo takavuosina tulossa Tunturiralliin (Arctic Rally), mutta hänen silloinen työnantajansa Yamaha ei suostunut siihen testiaikatauluihin vedoten.

– Jos ei muuta, niin terävän pelisilmän omaava Valentino sai ainakin osviittaa hienon keskisuomalaisen tiestön luonteesta, tuumii Ajo.

– Rossi kertoi jo minulle, mihin hän on suunnitelmissaan Suomen MM-rallin debyyttiinsä ajoittanut. Lupasin pitää siitä suuni visusti supussa, mutta sen voin vahvistaa, että tulevana elokuussa se ei vielä tapahdu. Jyväskylä nimittäin osuu MotoGP-sarjan raskaan Amerikan kiertueen, eli Laguna Secan ja Indianapolisin välimaastoon, kertoo Ajo.

Rossin uran päätös
Aprillia-pyörällä?

Suomessa ja Hämeenlinnassa Ajon vieraana kaksi vauhdikasta vuorokautta viihtynyt Rossi otti aprillipäivänä suunnan kohti saapasmaata. Ajojen tavoin Rossin seuraava ja vuorostaan pitempi lento ajoittuu maanantaihin, jolloin matkan päänä siintää Qatarin pääkaupunki Doha.

MotoGP-sarjan MM-kausi jyrähtää käyntiin Dohan kupeessa sijaitsevalle Losailin valaistulla aavikkoradalla ensi viikonvaihteena. Kaikkien kolmen luokan ensimmäiset harjoitukset ajetaan jo torstaina.

Rossin sopimus Ducatin kanssa umpeutuu tämän kauden jälkeen. Varikolla vahvoina vellovat huhut ovat viemässä Rossia kaudeksi 2013 MotoGP-luokkaan tehdastallina paluuta tekevälle Aprillia’lle.

– Olihan meillä jotain tällaistakin puhetta, mutta en kommentoi muiden tehdastiimien kuvioita. Rossi oli täällä Tapparan mies ja minä olen KTM:n mies, tähdentää tallipäällikkö Ajo.

Teksti: Helmut Highsider

Uusin numero