Tällä kaudella paluun ratamoottoripyöräilyn parrasvaloihin tehneen Suzukin tehdastiimi on saanut kauden seitsemänteen osakilpailuun uusia osia ja päivitetty pyörä pelittää nyt kuin unelma.
Siitä kertoo myös Espargaron tiimikaverin, kuninkuusluokan rookie-kuljettajan ja Aki Ajon manageroiman Maverick Vinalesin sijoitus perjantaina: viides mm. ennen Yamahan tehdastiimin kuljettajia Jorge Lorenzo ja Valentino Rossia.
Suzukilla on käytettävissään niin sanotun Open-luokan sääntöjen tarjoama etu ekstrapehmeän takarenkaan muodossa, mutta sekään ei himmennä Katalonian GP-viikonvaihteen avauksen sädekehää.
– Suzuki on tehnyt erittäin hyvää työtä uusien osien myötä. Huippunopeus on tosin noussut vain piirun verran, mutta kehitystyö on koko ajan positiivista. Tähtään tietenkin lauantaina paalupaikkaan, mutta en menetä yöuniani sen vuoksi. Unelmani on pystyä ajamaan koko sunnuntain kisa kärkiporukassa. Millään muulla ei ole mitään väliä, linjaa Espargaro.
Huima neljäs sektori
Montmelon radalta käytännössä vain kivenheiton päässä veljensä Polin kanssa varttunut Aleix Espargaro latasi päivän nopeimman kierrosajan 1.41,158 toisen treenijakson viimeisellä vedolla.
Siihen asti kärjessä Hondallaan häärännyt Marc Marquez joutui antautumaan 0,285 sekunnilla. Marquezin tallikaveri Dani Pedrosa päätyi kolmanneksi 0,631 sekuntia kärjestä.
Andrea Dovizioso puolestaan tykitti Ducatillaan neljänneksi ennen Vinalesia. Heidän eronsa Espargaroon olivat 0,665 ja 0,764 sekuntia.
Espargaro pohjusti huippuaikansa erityisesti radan neljännellä sektorilla, jossa hän oli täysin omaa luokkaansa. Espargaro pisti nelossektorilla lähimpiä uhkaajiaan päihin yli kolmella kymmenyksellä.
Kolme peräkkäistä voittoa vyöllään kotiyleisönsä eteen saapunut Lorenzo löytyy tuloslistan seitsemänneltä sijalta edellään Ducatin Andrea Iannone. Lorenzo joutui tunnustamaan Espargaron 0,876 sekunnilla nopeammakseen.
Lorenzon tallikaverille ja sarjaa johtavalle Valentino Rossille perjantai oli vieläkin vaikeampi. Rossi oli 11:s jäätyään Suzukin puikoista päivän urakan jälkeen jälkeen Ferrarin rattiin muikeana siirtyneelle Espargorolle 1,209 sekuntia.
Kaikki muistuttavat – ja aivan syystä – kuitenkin miltei kuin kuorossa, että kyse oli sittenkin vasta kahdesta ensimmäisestä harjoituksesta.
– Olen tyytyväinen, sillä pyörä tuntui varsin hyvältä. Keskitymme työssä kisan toiseen puolikkaaseen, koska tämä GP on erityisen rankka renkaille. Onneksi tilanne on sama kaikille. Olemme kuitenkin ehdottomasti ottaneet selkeän askeleen eteenpäin ja se on tietysti se tärkein asia, alleviivasi Marquez jolla ei ole varaa ei yhteenkään virheeseen.
– Ei tämä ollut sittenkään huono startti viikonvaihteelle. Löysin harjoituksen lopulla paremmat säädöt ja balanssin pyörään, joten fiilis ei ole mitenkään vaisu. Olen tosin hieman huolissani siitä, että en en mahtunut kympin joukkoon, säesti Rossi.