Viidellä pisteellä sarjaa johtava espanjalainen Salom kiersi Motegin märän radan ajassa 2.10,656, joka toi tullessaan aika-ajon neljännen sijan.
Kuljettajat joutuivat lähtemään vaikeissa olosuhteissa ajettuun 55 minuutin mittaiseen aika-ajoon kylmiltään, sillä Japanin GP:n kaikki kolme harjoitusjaksoa oli peruttu huonon sään vuoksi.
– Aika-ajo kulki hyvin. Tosin vei taas oman aikansa löytää tuntuma sadekeliin, mutta löysin sen session lopulla. Neljäs lähtöruutu ei ole lainkaan huono ja olen tyytyväinen tähän tulokseen, vaikka olisinkin halunnut saada aivan loppuun vielä yhden tai kaksi nopeaa kierrosta parantaakseni aikaani, totesi meneillään olevalla kaudella seitsemän voittoa saavuttanut Salom.
Aki Ajon johtaman tiimin muista kuljettajista malesialainen Zulfahmi Khairuddin oli aika-ajossa 13:s ja australialainen Arthur Sissis 19:s. Khairuddin jäi Salomista vajaat 1,2 sekuntia. Sissis tuli puolestaan puoli sekuntia Khairuddinin takana.
– Aika-ajon alku sujui mukavasti ja minulla oli hyvä fiilis pyörään. En ollut kuitenkaan enää session lopulla sinut olosuhteiden kanssa. Minuun iski outo tunne, enkä ollut enää oikein varma siitä, onko rata yhä yhtä märkä, vai onko se kuivumassa. En uskonut, että kukaan pystyisi enää parantamaan aikaansa viimeisillä kierroksilla, Khairuddin tilitti tuntemuksiaan.
– Rehellisesti sanottuna odotin parempaa, mutta ei tuo 13. sija ole sekään mikään huono näissä olosuhteissa. Lähden huomenna parantamaan ja toivottavasti sama pätee myös säähän, jatkoi Khairuddin.
Sissis kuvaili aika-ajoa omalta osaltaan äärimmäisen vaikeaksi.
– Meillä ei ollut ensimmäistäkään harjoituskierrosta alla ja lisäksi rata oli todella märkä. Ajoin ensimmäiset kierrokset hyvin varovasti. Yritin puskea kovempaa aikaa viimeisellä minuutilla, mutta sade jatkui ja rata muuttui uudelleen märemmäksi. Toivon tosiaankin, että sunnuntain kilpailu ajetaan kuivalla radalla, sanoi Sissis.