Ensi kaudella MotoGP-luokkaan Hondan pestaamana siirtyvä Miller viritteli kisakuumetta kurvailemalla KTM:n tehdaspyörällä Yarra-joen rantamaisemissa.
Matkassa oli mukana myös MotoGP-luokan MM-hopeasta kamppaileva Dani Pedrosa, mutta tässä tapauksessa hän jäi luonnollisesti Australian tämän hetken valovoimaisimman rr-tähden varjoon.
Aina sanavalmis Miller, 19, pudotteli tekstiä tutun laveaan ja värikkääseen tyyliinsä.
– Tämä oli mahtavaa ekstraa testaamiseen. Minun piti olla vain varovainen siinä, että en kaatunut jokeen!
Aki Ajon manageroima Miller asuu kisakauden Espanjan Tarragonassa. Hän on ollut jo kuukausia poissa kotimaastaan. Mies on nähty MM-kauden aikana oikeastaan useamman kerran Suomen maaperällä.
– Oli upeaa taas tavata isot joukot faneja näin lähellä pyöriä.
Viime sunnuntaina Japanin Motegissa voittoa tuulettanut Hondan Alex Marquez johtaa Moto3-luokan MM-sarjaa 25 pisteen erolla Milleriin. Voitosta kilahtaa tilille juuri tuo määrä pinnoja.
– Menetin tärkeitä pisteitä Japanissa. Nyt ei ole enää muuta vaihtoehtoa, kun ajaa täysillä vain ja ainoastaan voitoista.
Miller lähtee luottavaisin mielin kotiyleisönsä eteen Phillip Islandin radalle.
– Olen siinä mielessä onnekas, että kaksi seuraavaa kisaa ajetaan suosikkiradoillani, eli Phillip Islandilla ja Malesian Sepangissa. Phillip Island on spesiaalirata eikä vain siinä mielessä, että se on kotikisani. Se on upea paikka ja siellä pitää ajaa todella rohkeasti.
Millerin tähän mennessä parhaat muistot Phillip Islandilla ajoittuivat jo niihin aikoihin, jolloin hänellä ei ollut vielä tietoakaan omasta MM-urastaan.
– Pääsin istumaan silloin Valentinon (Rossi) MotoGP-pyörän selkään kisan jälkeen. Siitä lähtien se on ollut unelmani.
Ensi vuonna tuo unelma siis toteutuu, kun Miller debytoi MotoGP-luokassa LCR-tiimin Hondalla.