Ajon tiimien ex-kuljettajille löytyi töitä Moto2- ja Moto3-luokista

Piikkiluokan historian viimeisellä MM-kaudella hopeaa huuhtoneen Zarcon siirtyminen Moto2-luokkaan sinetöityi välittömästi viimeisen MM-osakilpailun jälkeen Valenciassa.

Zarco singahtaa Moto2:hteen Gianluca Montironin johtaman JiR-tiimin Motobi-pyörällä korvaten viime kaudella loppupisteissä neljänneksi sijoittuneen ja myös kuninkuusluokasta kokemusta omaavan sanmarinolaisen Alex de Angelisin.

Lopullisen läpimurtonsa suomalaistallin riveissä ajoittain aggressiivisestikin puhkonut Zarco saa tiimikaverikseen todella mielenkiintoisen tulevaisuuden nimen, kesäkuussa vasta 16 vuotta täyttävän brasilialaisen Eric Granadon.

Espanjan CEV:ssä näyttönsä antaneelta Sao Paulon pojalta jää siis alkukausi ajamatta MM-sarjassa, kun hän joutuu odottamaan sääntöjen mukaisen ikäkriteerin täyttymistä.

Folger MZ:lla Moto3:een

Piikkiluokan MM-sarjassa kuudenneksi kurvailleen ja Britannian GP:n sateisessa Silverstonessa voittaneen Folgerin oli hänenkin tarkoitus lähteä Moto2:hteen.

Folger ehti jo testata Moto2-luokan pyörää, mutta joulun alla varmistui lopullisesti, että hän kilpailee sittenkin Moto3-luokassa MZ-tiimin Honda-pyörällä. Sopimuspykäliin on tosin kirjattu kohta, jonka mukaan Folger nousee kaudeksi 2013 Moto2-luokkaan nykyisen tiiminsä riveissä.

– Moto3-luokan ensimmäisestä kaudesta on luvassa mielenkiintoinen ja uskon, että minulla on hyvät mahdollisuudet menestyä siellä. Ei minulla ole tässä vaiheessa uraani väliä kummassa luokassa kilpailen, kuittaa viime kesänä Valkeakoskella yhdessä Niklas Ajon kanssa harjoitellut Folger.

Folgerin osalta kausi 2011 oli kaksijakoinen pitkäksi venyneen sitkeän sairastelun vuoksi: vauhti riitti, mutta voimat eivät aina.

Vazquez Laglisse-tiimiin

Folgerin takana MM-sarjassa seuraavaksi sijoittuneen Vazquezin uusi sopimus on uunituore. Bilbaon miehen puumerkin muste on tuskin ehtinyt kuivua. Almeriassa Honda NSF250R-pyörää alkuviikolla testannut Vazquez lähtee Moto3-luokkaan Laglisse-tiimin riveissä.

Jaime Fernandezin johtamalla ja Madridissa majaansa pitävällä tiimillä on virityksiä myös MotoGP-luokan suuntaan, jossa sen todennäköisenä CRT-kuljettajana kilpailee Carmelo Morales. MotoGP-luokkaan on hyväksytty ensi kaudeksi yhdeksän CRT-pyörän nippu, joskin nimilistaa ei ole vielä julkaistu.

Vazquezin mukaan sopimus syntyi kreivin aikaan.

– Päätös oli tehtävä ja työt on aloitettava nyt, jotta minulla on mahdollisuudet menestykseen ensi kaudella. Ilmassa on monta kysymysmerkkiä täysin uuden luokan ja uuden pyörän myötä, toteaa Vazquez.

Kansainvälisen moottoriliiton FIM:n, tallien yhdistys IRTA:n ja MotoGP-sarjan kaupalliset oikeudet omistavan Dornan edustajista koottu valintakomissio käsitteli Japanin Motegissa ja Australian Phillip Islandilla pitämissään kokouksissaan Moto2- ja Moto3-luokkien tiimien hakemukset kaudelle 2012.

Molempiin luokkiin hyväksyttiin lokakuussa 20 tiimiä ja 32 kuljettajaa. Team Laglisse ei ollut mukana kyseisellä listalla. Tiettävästi Adrian Martinin rinnalleen saavan Vazquezin tapauksessa tämä merkinnee sitä, että Laglisse lähtee Moto3-luokkaan Machado-tiimin mandaatilla.

Ajo Motorsport oli kyseisellä listalla kahden tiimin voimin. Samoin sieltä löytyi TT Motion Events Racing, joka ajatti Niklas Ajoa hänen ensimmäisellä MM-kaudellaan.

KTM:n tehdastallin toimintaa Moto3-luokassa pyörittävän Ajo Motorsportin kuljettajiksi ovat vahvistuneet viime kaudelta tuttu britti Danny Kent, saksalainen paluumuuttaja Sandro Cortese ja ensimmäiseen täysipainoiseen MM-kauteensa valmistautuva australialainen Arthur Sissis. Aussityyliin speedway-radoilla uransa aloittanut Sissis sijoittui viime kaudella Red Bull Rookies Cupin loppupisteissä toiseksi.

Aki Ajon johtaman kolmen kuljettajan tiimin virallinen nimi on Red Bull KTM Factory Racing. KTM:n tehdaspyörää testataan tällä viikolla Valenciassa. Ricardo Tormo-rataa kiertää Ajon valvovan katseen alla KTM:n espanjalainen testikuljettaja Joan Olive.
 

Uusin numero