Vuonna 2005 silloisen 125-kuutioisten luokan maailmanmestaruuden voittanut Lüthi loukkaantui pahoin kolme viikkoa sitten Valencian testeissä. Interwetten-Paddock -tiimin riveissä kilpailevalta Lüthilta murtui luita oikeasta kädestä ja olkapäästä.
Moto2-luokan suosikkeihin lukeutuneelle Lüthille tehtiin toinen leikkaus maanantaina. Lüthin odotetaan palaavan radoille aikaisintaan kauden kolmannen MM-osakilpailun merkeissä toukokuun alussa Jerezissä.
Thien on melko harvasasainen Lüthin mahdollisen tuuraajan osalta. Kelpo korvaajia ei ole enää näihin aikoihin ainakaan jonoksi asti vapailla markkinoilla.
– Meillä on yksi kuljettaja mielessämme, vihjaa Thien nimeä paljastamatta.
– Mikään ei ole vielä varmaa, mutta katsotaan tilannetta sitten uudelleen Jerezissä 18.-21. maaliskuuta ajettavien testien jälkeen. Kauden kahden ensimmäisen osakilpailun kohtalo on tämän kyseisen kuljettajan osalta kiinni siitä, miten hän suorituu Jerezin testeistä, jatkaa Thien.
Thien on luottavaisen varovainen Lüthin toipumisen suhteen.
– Myös jälkimmäinen leikkaus sujui hyvin ja Tom pääsee sairaalasta kotiin jo tänään (tiistaina). Hän kuntouttaa itseään intensiivisesti. Olkapään osalta kaikki on sujunut aikataulussa, mutta kyynärpään kuntoutuminen saattaa viedä enemmän aikaa, mitä ensimmäisen leikkauksen jälkeen arvioitiin.
Niklas Ajo kilpailee alkavalla kaudella Moto3-luokan uudessa suomalaisessa Avant Tecno-tiimissä.