Ajo: ”Veri ei kiertänyt kunnolla jalassa, mutta ei se haitannut”

Ajo ampaisi KTM-pyörällään matkaan ruudusta 21. Hyvän nousun arvoa nostaa myös se, että Ajo lähti toipilaana 18 kierrokseen kilpailuun kolhittuaan selkäänsä lauantain aika-ajossa.

– Tyytyväinen täytyy olla. Ihan hyvä kisa eiliseen nähden ja myös siihen nähden, mitä tapahtui kolme kierrosta ennen loppua taistellessani seitsemännestä sijasta. Kaaduin, kun pyörän perä lähti jarrutuksessa alta. Harmi homma, mutta sinänsä onni onnettomuudessa, että pystyin jatkamaan matkaa. Pyörästä ei mennyt muuta kuin jalkatappi poikki, kertoi Ajo.

– Päätimme lisätä moottorijarrua kisaan lähdettäessä ja nyt sitä oli jo vähän liikaakin. Perä luisti mutkiin mentäessä ja muutenkin tosi haasteellisissa olosuhteissa, sillä radalla oli paikoittain märkiä kohtia, jatkoi Ajo.

RBA Racing-tiimin suomalaiskuljettajalla riitti ohjelmaa jo avauskierroksella, kun hän juuttui huonon lähtöpaikan vuoksi isoon ruuhkaan.

– Yksi kaveri ajoi siinä hötäkässä kylkeeni, mutta pysyin pystyssä.

Ajo lähti lauantain rajun tällin jäljiltä omiensa sanojensa mukaan ”buranan voimin” matkaan. Kipupiikille ei ole kisaolosuhteissa sijaa.

– Selkä oli edelleen tosi kipeä ja turvoksissa. Jotenkin se puristi nahkapukua niin paljon, että veri ei kiertänyt kunnolla oikeassa jalassa, joka puutui täysin. Mutta ei se haitannut, kuittasi taistelija.

Kisan ylivoimaiseen, eli yli kahdeksan sekunnin voittoon viiletti britti Danny Kent, joka karkasi muilta omille teilleen ja parin kierroksen jälkeen. Ajon eroksi kärkeen kirjattiin 42 sekuntia.

Seuraava MM-osakilpailu odottaa vuoroaan jo ensi viikonvaihteessa Argentiinan ”keskellä ei mitään” sijaitsevalla Termas de Rio Hondo-radalla, joka teki viime vuonna debyyttinsä GP-sarjaan.

– Argentiina kutsuu nopealla tahdilla. Nyt vain pitää pyrkiä huilaamaan pari seuraavaa päivää, että saan tuon selän paremmaksi ennen ensi perjantain harjoituksia Argentiinassa, tuumi Ajo.
 

Uusin numero