Suomlaistiimi Avant Tecnon KTM-pyörällä kilpaileva Ajo lähti kisaan ruudusta 14, eli pykälän verran aika-ajosijoitusta korkeammalta.
Ajo nousi lähtöruudukossa sen vuoksi, että Salomin malesialainen tiimikaveri Zulfahmi Khairuddin joutui jäämään sivuun kotikilpailustaan kipeän ranteen vuoksi. Khairuddinin oikea ranne operoitiin vain vajaat kaksi viikkoa sitten.
Ajo tykitti tavoilleen tyypillisesti ensimmäiset mutkat todella terävästi nousten hetkessä jo sijalle kymmenen. Kymmenkunta kierrosta isossa kärkiryhmässä ajanut Ajo kävi helteisen kisan tuoksinassa parhaimmillaan jo yhdeksäntenä.
Ajon loppusijoitus alkoi vakiintua, kun 18 kierroksen kisasta oli viimeinen kolmannes jäljellä. Ylemmäs ei ollut enää siinä vaiheessa ajamalla asiaa, joskaan takanakaan ei ollut näköpiirissä uhkaa.
Kärjessä huikean väännön ratkaisu kulminoitui jälleen viimeiselle kierrokselle, jonne lähdettiin Salomin komennossa. Kaksi edellistä osakilpailua nimiinsä vienyt espanjalainen Alex Rins nousi kuitenkin väkisin kärkeen, kunnes Salomin lopullinen kuitti oli tosiasia.
Se tapahtui taas kylmähermoisesti viimeisessä mutkassa. Ruutulipulle Salom saapui 69 tuhannesosaa Rinsin edellä. Kolmanneksi kiirehti portugalilainen Miguel Oliveira 0,408 sekuntia voittajasta. Voitto oli paalupaikalta liikkeelle lähteneelle Salomille jo kauden seitsemäs.
Ajon eroksi kärkeen kirjattiin 21,012 sekuntia.
Seuraava osakilpailu ajetaan jo ensi viikonvaihteena Phillip Islandin radalla Australiassa.