Red Bull KTM Ajo Factory Racing-tiimin väreissä kilpaileva saksalaiskuljettaja Cortese nappasi nimiinsä jo kauden kuudennen paalupaikan pysäyttämällä kellot kuivan kelin aika-ajossa lukemiin 1.44,201.
– Aika-ajon alku oli vaikea, sillä pääsimme ajamaan täällä siinä vaiheessa vasta ensimmäistä kertaa kuivalla kelillä. Ylsin kuitenkin kierros kierrokselta kovempaan vauhtiin ja sain lopussa jo todella hyvän rytmin päälle. Minulla on hyvä ja vahva fiilis. Lähden luottavaisin mielin sunnuntain kisaan, kertoi tyytyväinen Cortese.
Paalupaikalla on iso merkitys varsinkin Misanon radalla.
– On hyvä lähteä paalulta, sillä ensimmäinen mutka on täällä tunnetusti paha ja ahdas paikka, muistutti Cortese.
Suomalaistallin kaikki neljä
kuljettajaa kympin sakissa
Aki Ajon johtaman suomalaistallin aika-ajomenestys oli kovaa luokkaa, sillä kaikki neljä kuljettajaa mahtuivat Misanossa kymmenen nopeimman joukkoon.
Cortesen tiimikavereista britti Danny Kent oli neljäs ja australialainen Arthur Sissis kymmenes. AirAsia-SIC-Ajo-tiimin malesialaiskuljettaja Zulfahmi Khairuddin kiirehti puolestaan kahdeksanneksi.
Kentin eroksi kärkeen kirjattiin 0,642, Khairuddinin 0,877 ja Sissisin 0,941 sekuntia.
– Vahva suoritus koko nelikolta varsinkin kun otetaan vielä huomioon se seikka, kuinka vaikeissa olosuhteissa kaikki kolme aika-ajoa edeltävää harjoitusta jouduttiin ajamaan, Ajo kehaisi kvartettiaan.
Pisteissä seitsemäntenä oleva Khairuddin jatkoi tyylikkäitä suorituksiaan.
– Olen tyytyväinen ja odotan paljon sunnuntain kilpailulta, vahvisti hyvässä vireessä vuorollaan niin märkää kuin kuivaakin rataa kiertänyt Khairuddin.
Khairuddin aloitti aika-ajon terävästi kärkipaikalla.
– Alku kulki tosi hyvin ja minulla on hieno fiilis ajamiseen.
Se viimeinen loppusilaus jäi kuitenkin harmittavasti puuttumaan.
– En saanut renkaiden vaihdon jälkeen viimeiseksi kymmeneksi minuutiksi enää aivan sitä samaa fiilistä päälle. Lisäksi siinä vaiheessa radalla oli jälleen paljon ruuhkaa.