– Raskas, todella uskomattoman raskas kilpailu. Olen tyytyväinen sijoitukseen ja koko GP-viikonvaihteeseen. Paalupaikka ja kolmas sija merkitsevät hyvää alkua pitkälle MM-kaudelle, iloitsi Cortese.
Kilpailun ylivoimaiseen voittoon viiletti espanjalainen Maveric Vinales 4,3 sekunnin erolla nopeaan italialaistulokkaaseen Romano Fenatiin. Ankaraa taistelua läpi kilpailun kolmannesta sijasta käynyt Red Bull KTM Ajo Factory Racing-tiimin Cortese jäi Vinalesista 18 sekuntia.
– Olemme hyvällä tasolla, mutta töitä on vielä paljon edessä. Pyrimme kuromaan Vinalesin etumatkan kiinni seuraavassa osakilpailussa, Cortese viittasi kolmen viikon kuluttua vuoroaan odottavaan Jereziin.
Kaikki neljä kuljettajaa
kahdeksan joukossa
Suomalaistallin panos oli kaiken kaikkiaan vahva Qatarissa.
AirAsia-SIC-Ajon malesialaiskuljettaja Zulfahmi Khairuddin oli kuudes, sekä Cortesen tiimikavereista australialainen Arthur Sissis seitsemäs ja hyvän nousun tehnyt britti Danny Kent kahdeksas.
– Emme pystyneet vielä tänään taistelemaan aivan voitosta, mutta muuten kokonaispanos oli varsin rohkaiseva ja lupaava jatkoa ajatellen. Kaikki neljä kuljettajaa kahdeksan nopeimman joukossa kertoo siitä, että liikumme uuden ja haastavan projektin kanssa aikataulussa, totesi tallipäällikkö Aki Ajo.
– Jokainen kuljettajamme saavutti tasonsa ja jopa ylitti sen. Lisäksi vältyimme suuremmilta teknisiltä murheilta. Pitää muistaa, että tämä oli vasta ensimmäinen kilpailu näillä pyörillä, jatkoi Ajo.
Huikean startin ottanut ja parhaimmillaan jo kolmantena käynyt Sissis pystyi avaamaan pistetilinsä heti toisessa MM-osakilpailussaan. Sissis ajoi viime kaudella silloisen 125-kuutioisten luokan kilpailun Malesiassa villin kortin kuljettajana.
– Ajoin taistelun tuoksinassa kaksi kertaa leveäksi ja menetin niissä otteen vielä korkeampiin sijoituksiin. Kaiken kaikkiaan kuitenkin mahtava alku ensimmäiselle täysipainoiselle MM-kaudelleni. En voi olla muuta kuin tyytyväinen, sillä koko viikonvaihde sujui nousujohteisesti, iloitsi Sissis.
Khairuddin ajoi puolestaan uransa toistaiseksi parhaan MM-sijoituksen. Hän sivusi malesialaista rr-historiaa jo aika-ajon seitsemännellä sijalla. Sitä edelsi harjoitusten viides sija ja kaiken huipensi kisailta, jonka aikana Khairuddinkin käväisi kolmannella sijalla.
– Tiimini teki jälleen kerran hyvää työtä. Pyörä toimi hienosti ja tämä osakilpailu osoitti sen, että minulla on kaikki edellytykset kamppailla tällä kaudella urani ensimmäisistä palkintokorokesijoituksista, vahvisti Khairuddin.