Suomalaistalli Ajo Motorsportin Derbi-kuljettajat Red Bull Ajo Motorsport -väreissä kilpaileva paalupaikan aika-ajoissa valloittanut espanjalainen Marc Marquez ja Avant Mitsubishi Ajo -väreissä kilpaileva saksalainen Sandro Cortese kärsivät molemmat uskomattoman huonosta onnesta kauden toisessa osakilpailussa Espanjan Jerezissä.
Marquezin paalupaikalta startannut kilpailu päättyi valitettavasti teknisestä syystä aiheutuneeseen kaatumiseen jo kilpailun ensimmäisellä kierroksella aivan kärjestä, kun uudessa pakoputkityypissä ollut rakennevika aiheutti putken katkeamisen ja irronnut pakoputki äänenvaimentimineen ajautui takarenkaan alle.
Cortese puolestaan nousi upeasti kärjessä ajaneen kolmen kuljettajan espanjalaisryhmän perään ajaen kilpailun nopeimman kierroksen. Cortesen hieno kilpailu päättyi kuitenkin sijalle 11, kun hänen takajousituksestaan murtui osa kesken kilpailun. Cortese taisteli kuitenkin tiukasti pisteille ilman takajousitusta.
Kilpailun voittoon ajoi Pol Espargaro. Kaatumisessa Marquezin olkapää lähti sijoiltaan, mutta se on jo saatu takaisin paikalleen, varmuuden vuoksi espanjalaisnuorukaiselle tehdään kuitenkin vielä lisätutkimuksia.
SANDRO CORTESE, AVANT MITSUBISHI AJO:
”Tämä on tietysti erittäin harmillista, sillä meillä oli tänään kaikki mahdollisuudet ajaa jopa voitosta. Kilpailuun valitsemamme rengas ja säädöt olivat aivan loistavat, ja ajaminen oli todella helppoa. Kyttäilin kärkiryhmän perässä, kun yhtäkkiä tunsin kuinka pyörän takajousituksessa tapahtui jotakin. Taistelin kuitenkin maaliin jotta saisimme arvokkaita pisteitä. Varikolla meille selvisi, että emme olisi voineet mitään tämän päivän ongelmalle, ja haluan vielä erikseen kiittää mekaanikoitani ja tiimiä hyvästä työstä, sillä pyörä oli tänään todella hyvässä iskussa.”
Tallipäällikkö Aki Ajo:
”Toivottavasti tällaisia päiviä ei tule kovin usein. Löysimme todella hyvät säädöt molemmille kuljettajille, ja rengasvalintamme onnistui todella hyvin. Marcin pyörän pakoputki kuitenkin katkesi hitsaussaumasta jo ensimmäisellä kierroksella, ja Sandron pyörän takajousituksen linkku murtui meille vielä tuntemattomasta syystä. Onhan tämä aika uskomaton tilanne, olemme saaneet tehtaalta ohjeet tämän uuden pakoputkityypin tarkkailemiseen, mutta analyysimme mukaan vika on sellainen, että talleilla ei ole mahdollisuutta havaita ongelmaa vaikka putkia tarkistetaankin jokaisen harjoituksen jälkeen. Sandron takajousituksen rikkoutuminen voi johtua huokosista valumateriaalissa, tai ehkä jousituksen väliin on joutunut jotakin ylimääräistä, mikä lopulta aiheutti rikkoutumisen.”