Maltti on valttia vauhtilajissakin ja varsinkin sen ensimmäisellä täysipainoisella MM-kaudella.
– Lähden toteuttamaan omaa juttuani, enkä ota paineita sijoitustavoitteista. Tärkeintä on tehdä hyvin töitä, jatkaa kehittymistä, kasvattaa vauhtia ja ajaa tasapainoinen tulokaskausi, pohjustaa Ajo yhteensä 17 osakilpailun kokonaisuutta.
Ajo ajaa Terrell Thienin johtaman saksalaistiimi Interwettenin ainoana piikkiluokan kuljettajana hopeanvärinenAprilia RSW-pyörä työvälineenään.
– Valmistautuminen kauteen on sujunut hyvin. Pyörä tuntuu hyvältä ja sain sillä testeissä nopeasti rytmistä kiinni. Tietenkin säätöjä pitää hakea ratakohtaisesti, mutta toimivat perussäädöt ovat nyt olemassa. Minulla on osaava tiimi ja taustaryhmä, joiden kanssa asiat sujuvat hyvässä yhteistyössä.
Uudet radat tuovat oman haasteensa
Ajo lunasti paikkansa parrasvaloihin viime kaudella Espanjan tunnetusti kovatasoisessa CEV-sarjassa annettujen näyttöjen perusteella. Lisäksi hän ajoi GP-kauden päätteeksi MM-debyyttiinsä villin kortin kuljettajana marraskuussa Valenciassa.
Valkeakoskelaisnuorukaisella on iästään huolimatta plakkarissaan jo mukavasti kansainvälistä kokemusta, mutta ensimmäinen kausi MM-sarjassa merkitsee aina eräänlaista opetteluvuotta erityisesti ratojen osalta.
– MM-sarja tuo minulle tullessaan paljon uusia ratoja, joilla GP-viikonvaihteiden ensimmäiset harjoitukset menevät opetteluun ennen säätöjen hakemista. Kaikki Euroopan ulkopuoliset osakilpailut ajetaan minulle vielä vierailla radoilla. Eurooppa on tutumpi, joskin Brno ja Misano ovat minulle vielä kilpailullisesti uusia tuttavuuksia.
Täysin suureen tuntemattomaan ei Ajon tarvitse silti hypätä sen paremmin Qatarissa, Japanissa, USA:ssa, Australiassa kuin Malesiassakaan.
– PlayStationista on alustavaa apua kuljettajan näkökulmasta videoiden katsomisen lisäksi.
”Taso ehkä viime vuotta kovempi”
MotoGP-sarjan 125-kuutioisten luokan starttilistalta löytyy yhteensä 32 kuljettajan nimet.
Ajo kiirehti Valenciassa, Estorilissa ja Jerezissä ajetulla testikaudella nopeimmillaan kymmenen kärkikuljettajan nipun välittömään tuntumaan.
– Pitää kuitenkin muistaa, että testit ovat testejä. Vauhtini on riittävä, mutta testien perusteella on vielä vaikea sanoa, millaisiin sijoituksiin se riittää. Tiedämme tältäkin osin enemmän parin ensimmäisen osakilpailun jälkeen.
Piikkiluokka saa alkavalla kaudella uuden mestarin, kun espanjalainen Marc Marquez siirtyi suomalaistallissa saavuttamansa tittelin myötä pykälää ylemmäs, eli Moto2:hteen.
Espanjalaiset kuljettajat ovat tosin tälläkin kaudella kovaa valuuttaa paraatiluokassaan.
– Terol (Nicolas), Vazquez (Efren) ja Faubel (Hector), listaa Ajo suosikkien nimiä.
– Mutta kyllähän luokassa riittää paljon muitakin nopeita kavereita. Pidän piikkiluokan tasoa jopa vielä vähän kovempana viime kauteen nähden. Ainakin se vaikuttaa tasaisemmalta, Ajo jatkaa samaan hengenvetoon.
Qatarin GP:n ensimmäiset harjoitukset jo torstaina
MM-sarja käynnistyy tänä vuonna poikkeuksellisen aikaisessa vaiheessa. Poikkeuksellista Qatarin GP:ssä on myös se, että sen ohjelma on jaettu neljälle päivällä. Ensimmäiset harjoitukset ovat vuorossa jo torstaina.
– Losailissa on tärkeää löytää rytmi heti torstaina, jonka jälkeen työ jatkuu ennen kisailtaa perjantaina ja lauantaina radan ja linjojen opettelussa, sekä säätöjen hakemissa, suunnittelee Ajo.
Lähes 5,4 kilometrin mittaisen, tuulelle ja hiekkapölylle alttiin aavikkoradan lisäksi myös massiivisessa keinovalaistuksessa ajaminen merkitsee Ajolle uutta kokemusta.
– Mitä olen kuullut, niin sen ei pitäisi tosin olla ensikertalaisellekaan niinkään ihmeellinen asia, valaisee määrätietoinen nuorukainen.
Piikkiluokan MM-sarjan avausosakilpailu käynnistyy Qatarissa sunnuntaina klo 18 Suomen aikaa. Erikoista on se, että warmup ajetaan jo lähes vuorokautta aikaisemmin lauantaina.
Tiedote: Kari Aho