Kolmessa edellisessä osakilpailussa podiumin ulkopuolelle jäänyt Miller, 19, hallitsi Saksan GP-viikonvaihdetta mestarillisesti, sillä hän oli nopein myös harjoituksissa ja aika-ajossa.
Miller ei jättänyt josstteluille sijaa myöskään 27 kierroksen kisassa, jonne hän ampaisi ykkösruudusta kuin tykin suusta.
Miller johti kisaa alusta loppuun kukistaen toiseksi sijoittuneen Mahindra-kuljettaja Brad Binderin 0,180 sekunnilla.
Red Bull KTM Ajo-tiimin kuljettakandidaatteihin kauden 2015 osalta kuuluva Binder oli loppupeleissä ainoa, joka pystyi haastamaan Millerin tosissaan.
– Brad ajoi puhtaan ja rehdin kisan. Onnittelut siitä hänelle, kuittasi Miller taistelun tauottua.
– Oli hienoa palata takaisin voittajaksi parin vähän heikomman kisan jälkeen. Pyörä toimi mahtavasti koko viikonlopun ja tästä iso kiitos kuuluu jälleen tiimilleni, jatkoi Miller.
Miller keräsi ansaitut kehut tiimipäällikkö Ajolta.
– Tämä oli jälleen täydellinen kilpailu Jackilta. Hän halusi johtaa jokaista kierrosta kuten Austinissa. Jack ja tiimi tekivät mahtavaa työtä.
Kent täydensi Ajon
joukkojen menestystä
Kärkiduo irtosi lopullisesti muista, eli Husqvarnaa kuskaavasta Danny Kentista, sekä Hondaa käskyttävistä Alexis Masbousta ja Alex Marquezista kolme kierrosta ennen ruutulippua.
Masbou leikkasi maalilinjan kolmantena 1,119 sekuntia Millerin takana. Kaksi edellistä osakilpailua voittanut Marquez oli viides ja Red Bull Husqvarna Ajo-tiimin Kent viides 1,290 sekuntia voittajasta.
– Ehdottomasti kauden paras viikonvaihde tähän mennessä. Otimme edellisessä kisassa Assenissa askeleen eteenpäin ja jatkoimme täällä siitä, mihin Hollannissa jäimme. Otimme jälleen uuden askeleen kohti kärkeä, iloitsi Kent.
Millerin tiimikaveri, ruudusta neljä kilpailuun lähtenyt Karel Hanika kaatui ja keskeytti seitsemän kierrosta ennen maalia taistellessaan Mahindralla kisaavan Miguel Oliveiran kanssa kuudennesta sijasta. Hanika vei samalla Oliveiran mennessään.
Miller johtaa sarjaa pistein 142. Toisena olevalla Marquezilla on koossa 123 ja kolmanneksi nousseelle Honda-kuljettaja Efren Vazquezilla 112 pistettä.
Valentino Rossin KTM-tiimin Romano Fenati on sarjassa neljäntenä pistein 110. Fenatin vahva nousu kaukaa takaa päätyi tosin Saksassa jo kolmannella kierroksella kovaan kaatumiseen.
Niklas Ajon tuuraaja
kaatui avauskaarteessa
Nilkkaleikkauksesta toipuvaa Husqvarna-kuljettaja Niklas Ajoa Saksassa tuuranneen ja uransa kolmannen MM-osakilpailun ajaneen Gabriel Rodrigon kohtaloksi koitui kaatuminen heti ykköskaarteessa.
Nuorukainen pääsi kuitenkin jatkamaan matkaa leikaten maalilinjan sijalla 22.
– Olen pettynyt kaaduttuani avausmutkassa, sillä uskon, että vauhtini olisi riittänyt tänään permpaan sijoitukseen, mutta tämä on racingia. Olen kuitenkin hankkinut arvokasta kokemusta ja se on tärkeintä. Olen tietenkin myös kiitollinen tästä saamastani tilaisuudesta, joten pyydän tiimiltä anteeksi virhettäni, summasi Rodrigo.
Kauden puolivälin saavuttanut MotoGP-sarja siirtyy Saksasta vajaan neljän viikon mittaiselle kesätauolle. Seuraava osakilpailu ajetaan 10. elokuuta Indianapolisin radalla USA:ssa.
Työt uuden tulemisen eteen jo käynnistänyt, viime torstaina 20 vuotta täyttänyt Ajo on vakuuttanut kuntoutuvansa Indyyn mennessä.
Sachsenring, Saksa.
Moto3-luokan 9/18 MM-osakilpailu:
1. Jack Miller Australia, Red Bull KTM Ajo, KTM 39.26,927
2. Brad Binder Etelä-Afrikka, Ambrogio Racing, Mahindra + 0,180
3. Alexis Masbou Ranska, Ongetta-Rivacold, Honda + 1,119
4. Alex Marquez Espanja, Estrella Galicia 0,0, Honda + 1,180
5. Danny Kent Iso-Britannia, Red Bull Husqvarna Ajo, Husqvarna + 1,290
6. Efren Vazquez Espanja, SaxoPrint-RTG, Honda + 26,231
7. John McPhee Iso-Britannia, SaxoPrint-RTG, Honda + 26,336
8. Isaac Vinales Espanja, Calvo Team, KTM + 26,474
9. Matteo Ferrari Italia, San Carlo Team Italia, Mahindra + 26,583
10. Juanfran Guevara Espanja, Mapfre Aspar Team Moto3, Kalex KTM + 26,735
11. Jakub Kornfeil Tshekki, Calvo Team, KTM + 26,873
12. Philipp Oettl Saksa, Interwetten Paddock Moto3, Kalex KTM + 27,009
13. Arthur Sissis Australia, Mahindra Racing, Mahindra + 27,305
14. Eric Granado Brasilia, Calvo Team, KTM + 30,084
15. Enea Bastianini Italia, Junior Team GO&FUN Moto3, KTM + 45,125
18. Hafiq Azmi Malesia, SIC-AJO, KTM + 46,110
22. Gabriel Rodrigo Argentiina, Avant Tecno Husqvarna Ajo, Husqvarna + 1 kierros
Pistetilanne:
1. Miller 142
2. Marquez 123
3. Vazquez 112
4. Romano Fenati Italia, KTM 110
5. Alex Rins Espanja, Honda 107
6. Vinales 90
7. Masbou 79
8. Miguel Oliveira Portugali, Mahindra 53
9. Binder 49
10. Kornfeil 48
11. Bastianini 46
12. Kent 46
13. McPhee 45
14. Francesco Bagnaia Italia, KTM 42
15. Niklas Ajo Suomi, Husqvarna 35
Seuraava osakilpailu: 10.8. Indianapolis, USA.