Aika-ajon lopulla molempien kuljettajien viimeiset nopeat kierrokset tyrehtyivät ratkaisevilla vaiheilla eteen sattuneeseen ruuhkaan. Lähtöruudukseen epäonninen saksalaiskuljettaja Cortese sai ruudun 14 ja sveitsiläiskuljettaja Aegerter starttaa kilpailuun ruudusta 18. Paalupaikalta sunnuntain Katalonian Grand Prix:iin starttaa Julian Simon.
Sandro Cortese: ”Lähtöruutu ei ole paras mahdollinen, kyllä meillä mahdollisuuksia oli korkeammallekin, sillä kaikki toimii hienosti. Aika-ajon lopussa nopeat vedot jäivät kesken, kun radalla oli hieman ruuhkaa.”
Dominique Aegerter: ”En löytänyt aika-ajon loppuun sopivaa ryhmää jossa olisin päässyt ajamaan nopean kierrokseni, ja lisäksi rata oli ajoittain aika ruuhkainen. Mutta meillä on onneksi potentiaalia parantaa huomenna.”
Tallipäällikkö Aki Ajo: ”Sää on ollut tähän saakka suosiollinen, ja olemmekin tehneet koko viikonlopun töitä huomista kilpailua varten. Lähtöruudut eivät nyt ole aivan parhaat mahdolliset, mutta olimme kyllä tänään hieman epäonnisia, sillä Sandro kärsi hieman ruuhkasta. Samoin kävi Domille, joka ei päässyt sopivaan ryhmään aika-ajon lopulla, joten emme saaneet tänään todellista potentiaaliamme esiin.”