Aki Ajon johtama suomalaistalli Ajo Motorsport on käynnistänyt kauden loistavasti, sillä Red Bull KTM-tehdastiimin Miller viiletti voittoon myös kolme viikkoa sitten Qatarissa.
– Uskomaton kilpailu. Jack teki täydellistä työtä, kuten koko viikonlopun. Hän on osoittanut kilpailutilanteessa henkisen vahvuutensa, kehui tallipäällikkö Ajo.
Jälleen taktisesti kypsän kisan ajaneen Millerin kypärään irtosi Teksasissa uusi sulka myös uran ensimmäisen paalupaikan myötä.
18 kierroksen mittaisen kilpailun ratkaisu kulminoitui 5,5 kilometrin mittaisen radan viimeisiin mutkiin, joissa Miller säilytti kylmähermoisuutensa. Hän tervehti ruutulippua 69 tuhannesosan erolla Valentino Rossin nimeä kantavan tiimin KTM:llä kilpailevaan italialaiseen Romano Fenatiin.
Kärkitriossa koko kilpailun Hondalla ajanut espanjalainen Efren Vazquez leikkasi maalilinjan kolmantena 0,172 sekuntia voittajan takana.
Vazquezin maanmies ja niin ikään Hondalla matkaa taittava Alex Marquez koki kohtalonsa päätöskierroksen loppupuolella kaaduttuaan neljänneltä sijalta.
– Erittäin hyvä kisa ja on tietenkin hienoa saavuttaa toinen voitto putkeen, iloitsi Miller.
– Romano (Fenati) ja Efren (Vazquez) aiheuttivat paljon paineita kilpailun kuluessa, mutta kestin sen. Pyöräni oli tänään tosi hyvä ja olemme saaneet sen säätöjä koko ajan paremmaksi. Voin lähteä luottavaisin mielin seuraavaksi Argentiinaan, Miller viittasi kahden viikon päähän ja kaikille uuden Termas de Rio Hondo-radan suuntaan.
Millerista tuli samalla MM-sarjan historian ensimmäinen aussikuljettaja, joka on pystynyt voittamaan pienimmässä luokassa kaksi peräkkäistä osakilpailua.
Ajolla rengasongelmia
Husqvarnan tehdastiimissä kilpaileva Ajo jäi voittajasta 35,020 sekuntia, mutta 13. sijasta vain 65 tuhanneosaa.
Avant Tecno Husqvarna Ajon väreissä matkaa taittavan Ajon startti ruudusta 12 ei ollut tällä kertaa täydellinen. Hän oli avauskierroksen jälkeen 16:s.
Ajo kävi kymmenen kierroksen jälkeen parhaimmillaan jo sijalla 13, mutta putosi ennen viimeistä kierrosta 16:nneksi.
Loppu tuli kuitenkin mallikkaasti ja se palkittiin kahdella MM-pisteellä, jotka oikeuttavat tässä vaiheessa sijaan 18.
– Kaiken kaikkiaan tämä oli onnistunut viikonvaihde. Saavutin hyvän tuloksen aika-ajossa ja olin sen myötä valmis kilpailuun. Tosin kisan alussa minulla ilmeni jo muutaman kierroksen jälkeen ongelmia renkaiden kanssa. Pyörä oli vaikea ajettava, koska se täristi todella paljon varsinkin oikealla taittuvissa mutkissa, kertoi Ajo.
– Menetin siinä vaiheessa aikaa nopeissa shikaaneissa sen sijaan, että olisin saavuttanut Dannya (Kent) ja Karelia (Hanika). Tein virheen ja pääsivät karkuun minulta. Olen vähän vihainen itselleni tuosta virheestä, mutta tämä on racingia ja ei muuta kuin aletaan keskittyä jo seuraavaan kisaan.
Suomalaistallin muista kuljettajista Ajon Husqavarna-tiimikaveri, britti Kent oli Austinissa kahdeksas. Millerin tiimikaveri, tshekki Hanika teki sen minkä lupasikin ja paineli kymmenenneksi.
SIC-Ajo -tiimin malesialainen KTM-kuljettaja Hafiq Azmi kaatui kolmannella kierroksella. Hän jatkoi kuitenkin sitkeästi matkaa ja saavutti maalin sijalla 24.
Austin, USA. Moto3-luokan 2/18 MM-osakilpailu:
1. Jack Miller Australia, Red Bull KTM Ajo, KTM 41.06,659
2. Romano Fenati Italia, SKY Racing Team VR46, KTM + 0,069
3. Efren Vazquez Espanja, SaxoPrint-RTG, Honda + 0,172
4. Alex Rins Espanja, Estrella Galicia 0,0, Honda + 7,182
5. Jakub Kornfeil Tshekki, Calvo Team, KTM + 7,264
6. Alexis Masbou Ranska, Ongetta-Rivacold, Honda + 20,107
7. Francesco Bagnaia Italia, SKY Racing Team VR46, KTM + 20,381
8. Danny Kent Iso-Britannia, Red Bull Husqvarna Ajo, Husqvarna + 23,981
9. John McPhee Iso-Britannia, SaxoPrint-RTG, Honda + 24,032
10. Karel Hanika Tshekki, Red Bull KTM Ajo, KTM + 24,222
11. Juanfran Guevara Espanja, Mapfre Aspar Team Moto3, Kalex KTM + 24,817
12. Livio Loi Belgia, Marc VDS Racing Team, Kalex KTM + 34,634
13. Enea Bastianini Italia, Junior Team Go&FUN Moto3, KTM + 34,955
14. Niklas Ajo Suomi, Avant Tecno Husqvarna Ajo, Husqvarna + 35,020
24. Hafiq Azmi Malesia, SIC-AJO, KTM + 2.04,082
Pistetilanne:
1. Miller 50
2. Vazquez 32
3. Fenati 24
4. Rins 24
5. Kornfeil 21
6. Alex Marquez Espanja, Honda 20
7. Masbou 19
8. Bagnaia 15
9. Oliveira 14
10. McPhee 12
11. Kent 11
12. Isaac Vinales Espanja, KTM 8
13. Hanika 8
14. Niccolo Antonelli Italia, KTM 7
15. Guevara 5
18. Ajo 2
Seuraava osakilpailu: 27.4. Termas de Rio Hondo, Argentiina.