Ajo, 16, ahkeroi jo viime viikolla kaksi tärkeää testipäivää Espanjan maaperällä, kun hän kiersi niin ikään MM-sarjaan lukeutuvaa Motorland Aragonin upeaa rataa saksalaisen Interwetten-tiimin Aprilia-pyörällään.
– Se oli tässä vaiheessa kisakautta erittäin tärkeä ja tervetullut testijakso, joka palvelee paitsi Barcelonan kisaa, niin tietysti myös syyskuussa Aragonissa ajettavaa GP:tä, sanoo Ajo.
Ajo otti tosiaankin kaiken mahdollisen hyödyn irti hyvissä olosuhteissa ajetuista testeistä.
– Ajoin kahden päivän aikana 140 kierrosta. Hain lisää tuntumaa pyörän keulaan ja sen myötä edelleen parempaa fiilistä ajamiseen, kuvailee Ajo Aragonin testien päällimmäistä antia yksityiskohtiin menemättä.
Barcelonan rata on tuttu Ajolle
Ensimmäinen täysipainoinen MM-kausi merkitsee valkeakoskelaisnuorukaiselle oppivuotta monessakin mielessä. Tiimi on uusi ja useat radat ovat hänelle tuoreita tuttavuuksia, kuten Qatarin Losail, Portugalin Estoril ja Ranskan Le Mans tähän mennessä.
Ajo tuntee Espanjassa olonsa tuntuvasti kotoisammaksi sikäläisen CEV-sarjan ja testijaksojen myötä. Katalonian GP:n näyttämö, Barcelonan kupeessa sijaitseva 4727 metrin mittainen Montmelon nopea rata ei tuo luonteensa osalta hänelle yllätyksiä tullessaan. – Se on aika vaikea, mutta samalla myös jo tuttu rata minulle. Barcelonassa ei ole ainakaan niin paljon opeteltavaa kuin kauden parissa aikaisemmassa kisassa.
Myös kello on pitänyt Ajon ajolinjoista Katalonian maaperällä.
– Lähden Barcelonan kisaan hyvillä mielin ja hyvin valmistautuneena. Ajoin täällä viime vuonna Espanjan kovatasoisessa mestaruussarjassa viidenneksi jääden podiumsijoituksesta vain sekunnin.
Kouluvuosi pakettiin ennen hurjaa kesäkautta
Huikeat yleisömäärät perinteisesti keräävä Katalonian GP käynnistää pitkän kauden kiireisimmän jakson, sillä seuraavien seitsemän viikonvaihteen sisään ajetaan viisi kertaa MM-pisteistä.
MotoGP-sarjan värikäs karavaani vyöryy kisasta toiseen käytännössä ilman lomapäiviä, kun Silverstone, Assen, Mugello ja heinäkuun puolivälin tuntumaan sijoittuva Sachsenring jatkavat Barcelonassa starttaavaa kisaputkea.
Saksan GP:n alla 17 vuotta matkamittariinsa kietaiseva Ajo ei pistä putkea pahakseen. Päinvastoin, kyseessä on unelmien kesätyö ja pitkällä tähtäimelle vielä paljon enemmän.
– Koulu päättyi tällä viikolla, joten pystyn nyt siltäkin osin keskittymään täysillä vain kilvanajoon, vahvistaa Valkeakoskella lukiossa ja ammattikoulussa kaksoistutkintoa suorittava Ajo.
Tiedote: Kari Aho