– Ihmeellistä ja uskomatonta! Osasin odottaa testien perusteella hyvää suoritusta, mutta en sentään tällaista menestystä. Olen ajanut viimeksi yhtä hyvin ja ottanut näin teräviä startteja hallissa vuonna 2007 ja silloinkin juuri Genovassa, myhäili Ahola tyytyväisenä.
Ahola on arvostellut ajoittain jyrkinkin sanankääntein hallienduron arvosarjaa, joka on saanut maailmancup-kausien jälkeen jälleen MM-arvon osakseen.
– Radat ovat olleet kahtena edellisenä kautena älyttömiä ja aivan liian vaikeita. Nyt tahti näyttää onneksi muuttuneen tältäkin osin. Genovan lyhyehkö, mutta vauhdikas rata oli todella hieno ja ajettava. Tämä oli taas sitä todellista kilvanajoa lukuisine ohituksineen ja aggressiivisine kyynärpääkontakteineen, kehui Ahola.
Ahola poimi Italian osakilpailusta talteen 51 pistettä, eli kuusi ruotsalaista Husaberg-kuljettajaa Joakim Ljunggrenia enemmän. Hallienduroa viime vuodet hallinnut Puolan Tadeusz Blazusiak nousi KTM:llään Genovassa 43 pisteellä kolmanneksi, vaikka hän epäonnistuikin avauserässä.
– Taddy (Blazusiak) on hallienskan ehdoton erikoismies, mutta nyt hän sortui yrittämään liikaa, mikä kostautui monien kaatumisten muodossa. Minäkin pääsin kertaalleen hyötymään niistä, kertoi Ahola.
Husqvarnaa kuskaava Matti Seistola täydensi suomalaismenestystä sijoittumalla ensimmäisessä erässä hienosti neljänneksi ja kahdessa jälkimmäisessä 12:nneksi. Seistolan 17 pistettä riittävät MM-sarjan kymmenenteen sijaan.
Hallienduron MM-sarja kattaa viisi osakilpailua, joista seuraava ajetaan tammikuun puolivälissä Brasiliassa. Genovan voitto ei muuttanut Aholan alkuperäistä suunnitelmaa.
– Toivottavasti tiimipäällikkö (Franco Mayr) ei nyt keksi mitään uusia kuvioita tämän voiton jälkeen. Itse lähden edelleen siitä, että en aja täysipainoista MM-sarjaa. Genovan lisäksi hallisarjassa ohjelmaani kuuluu Barcelonan kisa helmikuun alkupuolella, jolloin harjoittelen muutenkin sillä suunnalla, vahvistaa Ahola.
Avotaivaan alla jo neljä MM-kultaa putkeen huuhtonut Ahola siirtyy siis ensi kaudella enduro 3-luokkaan ja kaikki tekeminen tähtää siihen.
Kokenut hämeenlinnalaiskuljettaja ajoi Genovassa ison luokan uutukaisella, joka on vielä alkutekijöissään huhtikuussa starttaavaa varsinaista MM-sarjaa ajatellen.
– Se on Hondan vakio motocrosspyörä, joka on tässä vaiheessa suurennettu 450:stä 480-kuutioiseksi. Sen testaaminen ja kehittäminen jatkuu todenteolla heti vuodenvaihteen jälkeen, jolloin pääsen itsekin taas totisen harjoittelun makuun, toteaa Ahola.
Joulukuussa 36 vuotta täyttävä Ahola on voittanut tähän mennessä tuplamestaruudet MM-sarjan kahdessa pienemmässä luokassa. Nälkä vielä saavuttamattomaan E3-luokan mestaruuteen on kova siinäkin mielessä, että Ahola on tuntenut olonsa aina kotoisammaksi ison pyörän puikoissa.
– Testasin pyörää Genovan alla minulle jo tutuksi käyneessä ja varsin pahassa kivikossa, jossa ajamisesta ei tahtonut tulla vielä mitään vuosi sitten silloin uudella 2-luokan pyörällä. Nyt ajo kulki sen sijaan hyvin ja se tuntui helpommalta. Ja kyllähän tuo hallikisankin tulos antoi todella paljon uskoa tulevaan.
Ahola tosin myönsi, että hänen odotuksensa eivät olleet korkealla hallissa vielä aika-ajoerienkään jälkeen, jolloin hän löytyi tuloslistoilta kymmenennen sijan kieppeiltä.
– Siitä se sitten kuitenkin lähti, kun ampaisin ensimmäisessä finaalierässä startista kärkeen. Oikeastaan vain kolmanteen erään mahtui ylimääräistä ohjelmaa. Ryssin sen startin sutimalla ja sitten lensin kertaalleen vielä tangon yli oikein huolella. Kolautin itseni kivikkoon ja hetken aikaa pyöri päässä. No, tärkeintä oli, että sain pidettyä Ljunggrenin takanani, Ahola viittasi Genovan kisan voiton sinetöineisiin tapahtumiin.
Aholalle Genovan menestys tuli siinäkin mielessä yllätyksenä, että syyskuun lopulla Ranskassa varmistuneen neljännen peräkkäisen MM-kullan jälkeen harjoittelu on jäänyt loman ja juhlallisuuksien osalta vähiin.
– Totuus on se, että viime ajat ovat menneet enemmän tai vähemmän juhlamoodissa. Treenaaminen on ollut lähinnä satunnaista.
Loppuvuosi kulkee sekin Aholan osalta edelleen pitkälti juhlallisissa tilaisuuksissa, kunnes frakki sysätään syrjään ja haalarin hihat kääritään tammikuun puolella Espanjan maaperällä käynnistyvissä harjoituksissa ja testeissä.
Ahola kiirehti Genovasta HM Hondan Italian päämajaan, jossa hänelle järjestettiin juhlat maailmanmestaruuden kunniaksi. Tiistaina Ahola käväisee juomassa lajiliiton mitalikahvit Helsingissä, kunnes viikon ehdoton kohokohta odottaa vuoroaan perjantaina Estorilin Casinolla kansainvälisen moottoriliiton FIM:n mitaligaalan merkeissä.
Portugalista Mika ja Marika Ahola palaavat Hämeenlinnan kautta takaisin Helsinkiin itsenäisyyspäiväksi, jolloin vuoroaan odottaa heille jo aiemmilta vuosilta tutuiksi tulleet Linnan juhlat.
Hallienduron MM-sarjan 1/5 osakilpailu:
1. finaalierä:
1) Joakim Ljunggren, Ruotsi, Husaberg
2) Mika Ahola Suomi, Honda
3) Thomas Oldrati Italia, KTM
4) Matti Seistola Suomi, Husqvarna
5) Graham Jarvis Iso-Britannia, Husaberg
6) Alfredo Gomez Espanja, KTM.
2. finaalierä:
1) Ahola
2) Tadeusz Blazusiak Puola, KTM
3) Ljunggren
4) Oldrati
5) Jeremy Joly Ranska, Honda
6) Jarvis
12) Seistola.
3. finaalierä:
1) Blazusiak
2) Oldrati
3) Ahola
4) Ljunggren
5) Jarvis
6) Gomez
…12) Seistola.
MM-pistetilanne:
1) Ahola 51
2) Ljunggren 45
3) Blazusiak 43
4) Oldrati 42
5) Jarvis 29
6) Gomez 25
10) Seistola 17.
MM-sarjan muut osakilpailut: 15.1. Brasilia/paikka avoin, 6.2. Espanja/Barcelona, 26.2. Espanja/Vigo, 5.3. Portugali/Lissabon.
Tiedote: Kari Aho