Aakon vauhti parani roimasti Assenin rajussa MM-osakilpailussa

Aakko ajoi alkueristä ajoi yhden erävoiton siivittämänä yhdeksän pistettä ja selvisi kahdeksan parhaan semifinaaleihin. Siinä Aakko jäi viimeiseksi, mutta seitsemäs sija oli hieno suoritus edelleen toipilaana ajavalta Aakolta.

– Meni se paremmin kuin eilen. Toinen hajonneista moottoreista saatiin kunnostettua tämän päivän kisaan. Se toi vähän lisää vauhtia, ihan ok päivä, kommentoi Aakko.

– Loukkaantuminen vaivaa vielä, lopussa ajaminen oli hankalaa kun kylki ja murtunut jalka kipeytyivät. Oli hankalaa pitää pyörää jäässä kurveissa, ei pystynyt ihan täysillä painamaan, jatkaa Aakko.

Suomen toinen edustaja Tomi Tani uusi lauantain suorituksensa. Kaksi pistettä toivat rajussa kisassa sijan 15.

– Se oli se perinteinen kaksi pistettä. Sain taas arvokasta oppia tulevia koitoksia varten. On täällä kuitenkin vauhti hurjan kovaa, toteaa Tani.

– Eka erässä kaaduin rajusti kun takapyörä luisti alta. Täällä on pitkät suorat ja niissä vauhdit nousevat todella koviksi. Kaarteet on tosi tiukat ja jos siinä tulee jotain ongelmaa niin seinään mennään niin että jysähtää. Oli siinä pää aika sekaisin sen kaatumisen jäljiltä. Lopussa vielä moottori hajosi niin loppu piti ajaa varapyörällä, päätti Tani.

Kilpailun kärkisijat menivät taas venäläisille taitureille, jotka ovat aivan omaa luokkaansa muihin verrattuna. Voittajaksi ajoi jälleen Daniil Ivanov.

Varmasti ja vakuuttavasti ajava Ivanov johtaa maamiestään Dmitry Koltakovia seitsemällä pisteellä ennen Inzelin päätösviikonloppua ja vain ihme voi estää Ivanovin toisen peräkkäisen MM-kullan. Aakko nousi MM-pisteissä yhdeksänneksi.

Assenin viikonloppu oli raju, sillä sekä Hollannin Rene Stellingwerf että Saksan Günther Bauer loukkaantuivat kaatumisissaan sen verran pahasti, että kilpailu jäi heiltä kesken.

Kauden kaksi viimeistä MM-finaalia ajetaan Saksan Inzellissä 22.-23. maaliskuuta.

Assen, Hollanti.
Jääspeedwayn 6/8 MM-finaali:

  1. Daniil Ivanov Venäjä 20
  2. Dmitry Koltakov Venäjä 20
  3. Dmitri Khomitsevich Venäjä 16
  4. Igor Kononov Venäjä 12
  5. Sergey Makarov Venäjä 11
  6. Stefan Svensson Ruotsi 11
  7. Antti Aakko Suomi 9 (2,2,1,1,3,0)
  8. Jan Klatovsky Tshekki 7
  9. Grzegorz Knapp Puola 6
10. Dirk Werkman Hollanti 6
11. Max Niedermaier Saksa 4
12. Stefan Pletschacher Saksa 4
13. Sven Holstein Hollanti 4
14. Simon Reitsma Hollanti 3
15. Tomi Tani Suomi 2 (F,0,0,2,0)
16. Gerrit Schukken Hollanti 2
17. Günther Bauer Saksa 0

MM-pistetilanne:
  1. Daniil Ivanov Venäjä 112
  2. Dmitry Koltakov Venäjä 105
  3. Dmitri Khomitsevich Venäjä 90
  4. Igor Kononov Venäjä 84
  5. Sergey Makarov Venäjä 72
  6. Stefan Svensson Ruotsi 52
  7. Jan Klatovsky Tshekki 34
  8. Vitaly Khomitsevich Venäjä 30
  9. Antti Aakko Suomi 28
10. Pavel Chaika Venäjä 27
11. P-A Lindström Ruotsi 24
12. Günther Bauer Saksa 23
13. Stefan Pletschacher Saksa 23
14. Grzegorz Knapp Puola 21
15. Rene Stellingwerf Hollanti 21
16. Vasily Kosov Venäjä 14
17. Max Niedermaier Saksa 13
18. Sergey Logachev Venäjä 10
19. Dirk Werkman Hollanti 9
20. Harald Simon Itävalta 8
21. Tomi Tani Suomi 7
22. Sven Holstein Hollanti 7
23. Simon Reitsma Hollanti 3

Uusin numero