Rinsin murtuneen olkapään operoi MotoGP-sarjan kuljettajien hovilääkäreihin lukeutuva tohtori Xavier Mir, jonka nimekkäisiin potilaisiin ovat lukeutuneet muun muassa Jorge Lorenzo ja Dani Pedrosa.
Rins ei saa liikuttaa siipeensä saanutta kättään kolmeen viikkoon, mikä tietää sitä, että hän on varmuudella sivussa ainakin kauden ensimmäisistä virallisista, 8.-10. helmikuuta Valenciassa ajettavista tallien yhdistys IRTA:n testeistä.
KTM:n tehdaspyörällä Moto3-luokassa kilpaileva Ajo ajoi kaudella 2010 Espanjan kovatasoista CEV-sarjaa Rinsin tiimikaverina Monlau Competicionin väreissä. Tiimiä johtaa MotoGP-sarjan seuraavaksi kiintotähdeksi mainostetun Marc Marquezin manageri Emilio Alzamora, joka voitti 125-kuutioisten maailmanmestaruuden vuonna 1999.
Rins puolestaan voitti viime kaudella 125-kuutioisten Espanjan mestaruuden lunastaen samalla paikkansa MotoGP-sarjan uuteen Moto3-luokkaan.
Rins lähtee Hondalla ensimmäiseen täysipainoiseen MM-kauteensa Repsol-väritteisessä Monlau-tiimissä portugalilaisen Miguel Oliveiran rinnalla.