Vastaava yhteistyö näyttää toimivan saksalaisella tarkkuudelle myös siviilipuolella, sillä molemmat Bradlit ajoittivat leikkauksensakin samalle päivälle ja samaan sairaalaan keskiviikkona Augsburgissa.
Moto2:n maailmanmestari ja vast’ikään kaksivuotisen sopimuksen MotoGP-luokkaan Hondan LCR-tiimin kanssa solminut Stefan, 21, kävi korjauttamassa vajaat kaksi vuotta sitten loukkaamaansa vasenta jalkaa.
– Oli jo korkea aika tehdä tämä korjausleikkaus. Jalasta on heijastunut kipua selkään, kertoi toisen polven ratamoottoripyöräilijä.
Kuninkuusluokan keltanokalle jää riittävästi aikaa toipumiseen, sillä seuraavat testit ajoittuivat tammi-helmikuun vaihteeseen ja Sepangin radalle Malesiaan.
Viime torstaina 50 vuotta täyttänyt Helmut Bradl ajoi MotoGP-sarjassa vuosina 1986-1993. Hänen paras saavutuksensa oli 250-kuutioisten luokan MM-hopea kaudella 1991.
Isä kaatui keskiviikkona leikkauspöydälle kaksi tuntia ennen poikaansa. H. Bradlin kehosta poistettiin ylimääräistä painolastia, eli naula, joka oli asetettu hänen käsivarteensa kesäkuussa vuonna 2010 tapahtuneen moottoripyöräonnettomuuden jäljiltä.